5 asiaa, joista tunnistat henkisesti vahvan ihmisen

26.01.2015 09:17 - Anna Hopi

Elämässä tulee vastaan monenlaisia tilanteita, ja eri toten haasteiden kohdalla monen vahvuus punnitaan. Oletko sinä vankkaa ainesta, kun elämä heittelee?

Huffington Post -lehden artikkelissa annetaan viisi tuntomerkkiä vahvalle ihmiselle. Lue ne alta ja katso omaatko näitä piirteitä.

1. Henkinen vahvuus ei ole kovuutta.

Sinun ei tarvitse olla robotti tai pitää yllä kovaa kuorta, kun olet oikeasti vahva. Käyttäydyt omien arvojesi mukaisesti.

2. Et tukahduta tunteitasi, vaan elät ne.

Olet tietoinen tunteistasi ja ymmärrät niitä. Tajuat omaa käytöstäsi ja annat myös tunteille tilan, kun tuntuu siltä.

3. Et ole vain itsestäsi riippuvainen, vaan uskallat pyytää apua.

Henkinen vahvuus on sitä, että voit ottaa apua vastaan ja vaikka rukoilla yläkerralta voimia, jos siltä tuntuu. On hyvä myöntää joskus itselleen, että sinulla ei ole vastauksia kaikkiin elämän heittämiin haasteisiin.

4. Et ajattele koko ajan positiivisesti, mutta pyrit hyvään.

Oman itsen pakottaminen jatkuvaan positiivisuuteen voi olla yhtä painekattilassa olemista kuin negatiivisuudessa vellominenkin. Mene tuntemustesi mukaan, ajattele realistisesti. Mikä on totta tässä hetkessä?

5. Tiedät, että onni ei tule jahtaamalla, vaan valitsemalla joka päivä elämään onnellisia asioita.

Olet tyytyväinen elämääsi ja suhtaudut haaveisiisi tavoitteellisesti. Jos joka aamu ei tunnu onnelliselta, et masennut. Voit tehdä sinä päivänä päätöksiä, jotka tuottavat mielihyvää ja iloa.

Lähde: Huffington Post.

Kilpailut

Uusimmat