Ajanhallinta lapsiperheessä on haasteellista - 5 ohjetta kiireiseen arkeen

23.07.2015 11:06 - Emma Ylistalo

Lasten saaminen muuttaa elämäsi - ennen kaikkea ajankäytön.

Perheellisille ihmisille aika on luksusta. Muistatko, kun sinulla vielä oli aikaa ainoastaan itsellesi?

Muista, että kaikki vie lasten kanssa enemmän aikaa kuin oletat. Usein ihmiset kuvittelevat saavansa enemmän aikaiseksi, kuin mihin aika lopulta riittää. Ja nyt kun sinulla on lapsia, aikaa on yksinkertaisesti paljon vähemmän. Pienet ihmiset elämässä ottavat suuren osan päivästäsi, joka saattoi aikaisemmin olla vapaata.

Jos haluat saada asiat tehdyksi, sinun täytyy lähestyä aikaa eri tavalla. Lue alta viisi vinkkiä ajanhallintaan lasten kanssa.

1. Vakuuta itsesi päivittäin

Se todellakin auttaa mieltäsi rentoutumaan. Jos ajattelet vain, ettei aikasi millään riitä  kaikkeen, se vaikuttaa energiaan kehossasi. Käytä mieluummin positiivisia tapoja vakuuttaa itsesi. Se on helppo, mutta toimiva tapa rauhoittaa oma mieli. Tämä taas puolestaan auttaa tehtävien suorittamisen lisäksi sinua lisäämään tuottavuutta. Pienet sanat voivat tehdä suuren eron.

Tämä myös auttaa sinua olemaan läsnä lapsillesi. Keskity lapsiisi silloin kun on tarve ja luota, että aikaa muille tehtäville kyllä löytyy. Käännä ajatuksesi positiiviseen - minulla on tarpeeksi aikaa tehdä kaikki olennainen.

2. Käytä lyhytkin aika hyödyksi

Pienikin hetki saattaa auttaa saavuttamaan paljon. Tämä saattaa ottaa enemmän aikaa viedä asiat loppuun asti, mutta se, että asiat edes liikkuvat eteenpäin, on hyvä alku. Opettele jakamaan isot projektit pienempiin osiin ja tee niitä esimerkiksi 20 minuuttia kerrallaan. Kun teet tämän muutoksen ajatuksissasi, ymmärrät, että hyvät asiat voivat tapahtua pienessäkin hetkessä.

3. Kirjoita listoja

Kun suoritat asioita pienessä ajassa, muistiinpanot helpottavat toimeen tarttumista myöhemmin. Kun sinulla ei ole aikaa saattaa asiaa loppuun yhdellä kerralla, kannattaa pistää ylös mihin jäit. Kun sinulla on seuraavan kerran aikaa palata tehtävän pariin, muistat helpommin mihin jäit viimeksi.

Lasten kanssa on välillä vaikea muistaa, mitä oli edes aikeissa tehdä seuraavaksi. Kun ympärillä tapahtuu paljon, lista auttaa muistamaan, mikä on seuraava asia, joka sinun täytyy tehdä.

4. Kokeile "flowta"

Tämä on tapa, joka on hyvin luonnollinen silloin kun lapsia ei vielä ole. Kun aikaa ei enää ole yhtä paljon, se unohtuu helposti. Kysy itseltäsi minkä aika on nyt. Vastaukset voivat olla mitä tahansa. Saatat haluta valmistella päivällisen tai kutoa rauhassa sen aikaa, kun lapset nukkuvat.

Tämä tapa tuottaa tuloksia kunhan vain seuraat vastausta, jonka saat itsellesi esittämääsi kysymykseen. Tekemisesi tuottavat tulosta, kun osaat tarttua hetkeen. Se ei välttämättä ole se hetki, jolloin alunperin suunnittelit tekeväsi asian. Mutta tekemiseen kannattaa tarttua, kun siltä tuntuu.

Kannattaa kuitenkin muistaa, että tämä ei ole helpointa esimerkiksi pienten lasten kanssa. Harjoittele tätä alkuun omassa rauhassasi. Myöhemmin opit hyödyntämään sitä yllättävissäkin hetkissä.

5. Ole armollinen itsellesi

Kun tunnet itsesi ylikuormittuneeksi, pysähdy. Muista, että elämä lapsien kanssa on erilaista kuin aikaisemmin. Hyväksy se ja muista, että vaikka se ehkä onkin haastavampaa, siitäkin selviää. Muistuta itseäsi, että pystyt siihen varmasti!

 

Lähde: Your Tango


Yksi asia voi pelastaa lapsiperheen arjen. Lue uutinen täältä.

Kilpailut

Uusimmat