Anna Abreu musiikkivideonsa kuvauksista: "Haluttiin tehdä isompaa!"

14.07.2014 16:18 - Anna Hopi

Poptaivaan ihana suosikkineitokainen Anna Abreu teki tänä kesänä Iskelmäfestivaalidebyyttinsä. Artisti kertoi meille, miten valmistui Right In Front of You -kappaleen kesäinen video.

Right In Front of You -kappaleen videota kuvattiin Anna Abreun mukaan 16. - 17. kesäkuuta. Paripäiväiset kuvaukset pitivät sisällään monta kuvauspaikkaa ja kiinnostavia käänteitä.

- Siinä oli hirveä läjä porukkaa mukana, oli tosi kylmä ja yhtenä päivänä satoi räntääkin. Me yritettiin silti saada siihen kesätunnelmaa. Kuvattiin Kumpulan uimahallissa ja oltiin Velodromilla ja Mäkelänkadulla. Haluttiin tehdä isompaa, että saadaan oikeasti porukkaa paikalle, eikä siten, että pitää kuvata lähärissä, että näyttäisi siltä, että on paljon porukkaa, kertoi tähti Iskelmälle.

- Tehtiin duunia, että saataisiin mahdollisimman isoksi ja kansainväliseksi se video. Tossa biisissä on sellaista ysärivibaa, ja ysäri on kuitenkin nyt tehnyt comebackin. Se näkyy kaikessa. Me haluttiin, että se näkyy videolla. Biisiin toimii hyvän mielen video.

Katso kuvausten tulokset alta.

Kilpailut

Uusimmat