Kulttuurirahastolta apurahoina ennätykselliset 25 miljoonaa

27.02.2016 19:00 - Jussi Häkkilä

Kulttuurirahasto jakoi tänään vuosijuhlassaan apurahoina ennätykselliset 25 miljoonaa euroa. Yhteensä apurahoja myönnettiin 1 064:lle henkilölle, työryhmälle tai yhteisölle. Pohjois-Pohjanmaalle myönnettiin 46 apurahaa ja Lappiin 15.

Kulttuurirahasto jakoi tänään vuosijuhlassaan apurahoina ennätykselliset 25 miljoonaa euroa. Tieteen hakemusmäärä kasvoi, mutta taiteen laski. Hakijoista 12 prosenttia sai apurahan. Suurimman yksittäisen apurahan, 250 000 euroa, sai professori Anna Mauranen ja työryhmä kielellistä palastelua käsittelevään tutkimukseen. Hanne Appelqvist ja työryhmä sai 200 000 euroa estetiikan tiedollista merkitystä käsittelevään tutkimukseen. Onni Hirvonen ja työryhmä sai 150 000 euroa toisilta saatavan tunnustuksen filosofiaa ja politiikkaa käsittelevään tutkimukseen. Niilo Mäki -säätiölle myönnettiin 100 000 euroa suomalaisten lukutaitoa edistävään hankkeeseen. Lisäksi Selkokeskus sai 100 000 euroa selkokielisen kirjallisuuden edistämiseen. Suomen New Yorkin kulttuuri-instituutin säätiö sai 100 000 euroa suomalaisten kuvataiteilijoiden työskentelyresidenssihankkeeseen, ja Työväen Näyttämöiden Liitto niinikään 100 000 euroa Nuori Näyttämö -hankkeen toteuttamiseen. Itsenäisyyden juhlavuonna 2017 avautuvaa Tekniikan museon säätiön Tekniikan maa - näyttelyä Kulttuurirahasto tuki samoin 100 000:lla eurolla.
Yhteensä apurahoja myönnettiin 1 064:lle henkilölle, työryhmälle tai yhteisölle.

Pohjois-Pohjanmaalle myönnettiin 46 apurahaa. Suurimmat, 28 000:n euron apurahat saivat filosofian tohtori Sanna Lipkin Oulusta lapsuutta varhaismodernissa Pohjois-Suomessa vuosina 1600-1850 käsittelevään tutkimukseen, luonnontieteen tohtori Jiri Mares Oulusta molekulaaristen anturien mallinnusta ja suunnittelua lääketieteellisiin sovelluksiin käsittelevään tutkimukseen, filosofian tohtori Aleksandra Rak-Raszewska Oulusta soluväliaineen roolia munuaisen kehityksessä käsittelevään tutkimukseen, sekä kauppatieteen tohtori Hanna Komulainen Oulusta palvelujen digitalisoitumista käsittelevään tutkimukseen.

Lappiin myönnettiin 15 apurahaa. Suurimman apurahan, 28 000 euroa, sai filosofian tohtori Annika Pasanen Inarista erilaisten kielikylpymallien toimivuutta uhanalaisten vähemmistökielten elvytyksessä käsittelevään tutkimukseen. Kirjailija Jussi Siirilä Kemistä sai 24 000 euroa kirjalliseen työskentelyyn, tanssitaiteen maisteri Marjo Selin Rovaniemeltä myöskin 24 000 euroa taiteelliseen työskentelyyn, ja musiikin maisteri Outi Tarkiainen Rovaniemeltä niinikään 24 000 euroa sävellystyöhön ja taiteelliseen työskentelyyn.

Kilpailut

Uusimmat