Anssi Kela huolehtii äänen kestävyydestä: "Vaikeimmat uuden levyn biisit ovat..."

18.05.2015 13:01 - Anna Hopi

Muusikko Anssi Kela käynnisti Nostalgiaa-kiertueensa, joka kattaa paikkakuntia ympäri Suomen. Uudet kappaleet vaativat paljon lauluääneltä.

Anssi Kela kirjoitti eilen faneilleen Facebook-faniryhmäänsä ja kertoi kuulumisiaan.

- Kiertue on pantu onnistuneesti alulle, kuluneella viikolla soitimme neljä keikkaa. Eilen Jyväskylässä oli hieno rypistys runsaslukuisen yleisön edessä. Uudet biisit alkavat jo istahtaa settiin niin, ettei niitä tarvitse enää jännittää. Oli erityisen ilahduttavaa huomata, että yleisössä monet lauloivat jo uusienkin kappaleiden mukana, kertoi Kela faneilleen kirjoituksessaan.

Hän mainitsi myös erään itseään huolettavan asian.

- Ainoa huolenaihe on oman ääneni kestävyys. Olen pystynyt laulamaan keikat loppuun, mutta viimeisissä numeroissa ääni on ollut hiukan harsoinen. Uudet biisit ovat erittäin haastavia laulettavia, niiden parissa ääni ottaa aina hieman osumaa. Tiedostin jo levyä tehdessäni, että nyt joudun puristamaan korkealta ja kovaa, kappaleet vaativat ääneltä paljon. Siksi biisilistaan on kiinnitettävä erityistä huomiota: setti on rakennettava siten, että se tarjoaa äänelle myös levähdyspaikkoja.

Kelan mukaan vaikeimmat uuden levyn kappaleet ovat äänen kestävyyden kannalta Tyhmä kuu, Nostalgiaa ja Mihin tahansa (paitsi Helsinkiin).

- Annan suuret aplodit kaikille, jotka ovat tulleet katsomaan keikkojamme — ilman teitä keikkoja ei olisi. Eilen Jyväskylässä muuan mies lähestyi esiintymisen jälkeen ja sanoi moneen kertaan, että "tästä tulee todella iso juttu". Meillä on yhtyeen sisällä vähän samanlainen kutina.

Katso Anssin tulevat keikat täältä.

 

Kiertue on pantu onnistuneesti alulle, kuluneella viikolla soitimme neljä keikkaa. Eilen Jyväskylässä oli hieno rypistys...

Posted by Anssi Kela on 17. toukokuuta 2015

Kilpailut

Uusimmat