Antti Railio on kunto-ohjaajien tiukassa ohjauksessa: "Ei saa syödä mitään hyvää!"

16.09.2014 12:06 - Anna Hopi

Laulaja Antti Railio on päässyt kuntoiluprojektissaan eteenpäin kahden kunto-ohjaajan voimin. Mies kertoi, miten he ovat vaikuttaneet hänen keikkaraideriinsa.

Hevimies Antti Railiolla riittää keikkailua tulevana syksynä, hän tähdittää nimittäin Amarillo Rock Stars feat. Antti Railio-kiertuetta.

- Onneksi on hyvällä mallilla ruokavalio ja kunto, niin jaksaa paremmin tällä hetkellä. Tänään tulee kaksi personal traineria katsomaan keikkaa ja vahtimaan, että juonko punaviiniä. Olen luvannut, etten juo, nauroi mies Iskelmälle.

Mitä muuta mies välttelee raiderissaan, ja mitä siellä taas kuuluisi olla kunto-ohjaajien sanojen mukaan?

- Siellä pitäisi olla salaattia, kasviksia ja jotain lihaa. Ei lisäaineita missään nimessä, eikä oikein mitään muutakaan hyvää. Saa juoda vettä ja syödä hyvin, mutta ei saa syödä viljoja tai sellaista. Tämä on ilmeisesti vähän puoliksi salainen dieettijuttu, niin en viitti liikaa paljastaa. On tärkeää syödä terveellisesti ja usein.

- Tänään en ole syönyt mitään, kun halusin nukkua. Tosiaan kun alkaa tuo rundi, oli eilen paljon ajoa. On hyvä levätä ääntä. En lähtenyt hotelliaamupalalle, vaan päätin levätä sound checkiin asti.

 

Kenen kanssa Antti Railio haluaisi tehdä dueton? Lue juttu täältä.

Kilpailut

Uusimmat