Asiat, joita naiset tekevät - ja joista miehillä ei ole aavistustakaan!

24.05.2015 13:03 - Reija Saarinen

Naisten tavat eivät välttämättä ole vastakkaiselle sukupuolelle lainkaan tuttuja.

Naisten ja miesten maailmat ovat erilaisia. Sen on varmasti huomannut jokainen. Sen vuoksi onkin olemassa myös sellaisia asioita, joita naiset mielellään tekevät, vaikka miehet eivät sitä tiedäkään. 

1. Naiset riisuuntuvat alasti ja arvioivat omaa kehoaan peilin edessä.

2. Naiset pitävä samoja rintaliivejä pitkään, ennen niiden pesemistä.

3. Naiset antavat säärikarvojen kasvaa, jos tiedossa ei ole mitään actionia sängyn puolella.

3. Naiset ihailevat muiden naisten kauneutta, samalla he kuitenkin ovat myös kateellisia.

4. Naiset käyttävät toisinaan liikaa aikaa yhden epämiellyttävästi taipuvan ripsen oikomiseen.

5. Naiset saattavat harjoitella seksikästä tanssia yksinään.

6. Naiset saattavat itkeä täysin ilman mitään syytä.

7. Naisille julkisessa wc:ssä ulostaminen saattaa olla vaikeaa. Useimmiten he odottavat niin pitkään, että he ovat varmasti yksin.

8. Naiset tökkäävät toisinaan silmäänsä ripsiväriharjalla.

9. Naiset saattavat valmistautua treffi-iltaan 2-3 tuntia.

10. Naiset hiplaavat omia rintojaan, kun kukaan ei näe.

Lähde: 9Gag

Kilpailut

Uusimmat