Aurora: "Perhe-elämä pitää jalat maassa"

20.04.2015 14:19 - Anna Hopi

Iskelmäfestivaaleille äänestetty Aurora kuuluu tämän vuoden kuumiin nouseviin nimiin. Tähdelle Iskelmäfestivaaleille pääsy oli ihana yllätys.

- Olen todella iloisesti yllättynyt, että fanit olivat näin aktiivisia. Olen tosi innoissani tästä. Ei ole mitään aavistusta, että millainen yleisö siellä tulee olemaan, mutta veikkaan, että on eri ikäisiä ihmisiä. Se on jännää, kertoi Aurora Iskelmälle.

Eilisen aurinko ja Se soi -hiteistään tunnettu tähti viettää Turussa perhe-elämää laulajauransa vastapainoksi. Miten näiden kahden yhdistäminen onnistuu?

- Minulla on hyvä tilanne, kun keikat ovat viikonloppuisin ja arkisin olen aina kotona. Hoidan pienintä lasta vielä kotona. Puoliso hoitaa viikonloppuina lapsia, ja jos tulee jotain niin isovanhemmat auttelevat. On hyvä tilanne, että saamme helposti hoitoapua, totesi nainen.

Välillä perheen elämä on tähden mukaan palapelin sommittelua.

- Varsinkin silloin, kun tulet keikkareissulta illalla ja pitäisi aamulla herätä seitsemältä laittamaan isointa lasta kouluun. Silloin päiväunet olisivat aika kivat. Perhe-elämä pitää jalat maassa ja keikkaelämä virkistää. Sen jälkeen on kiva olla kotona.

Kuuntele Auroran Se soi -kappale alta.

Kilpailut

Uusimmat