Avioparin kaikki ongelmat ratkesivat suudelmilla - testaa tekniikkaa itse!

18.11.2014 10:22 - Elina Jokela

Pilaako ylpeytesi avioliittosi? Suutele se pois. Suuteleminen on hyvästä ja sillä on suuri vaikutus ihmisiin. Aaron ja April Jacobin blogissa pariskunta kertoo, kuinka heidän avioliitossaan suuteleminen on isossa osassa.

Pitkässä liitossa moni asia ärsyttää ja vikoja toisesta tuntuu löytyvän aikojen saatossa aina enemmän. Kukaan ei halua myöntää toiselle olevansa väärässä tai olla ensimmäinen, joka pyytää anteeksi. Ehkä haluamme todistella jotain tai haluamme voittaa riidan. Mutta sisimmässämme tiedämme, että elämä on parempaa, kun vain suutelemme toista ja sovimme riidat. Pienellä tekniikalla pystyy muuttamaan turhautumisen yhdistäväksi tekijäksi.

Suuteleminen on Aaron ja April Jacobin blogin mukaan heidän pitkän liittonsa salaisuus. Suutelemisella on melkoinen vaikutus ihmiseen. Erityisen henkilön suuteleminen herättää vahvoja tunteita. Aaron kutsuu suutelemista avioliitossa "suutelemalla ongelmat häviää"-tekniikaksi. Vaikka riidan hetkellä tuntisimme suurta turhautumista ja loukkaantumista, pohjimmiltaan haluamme silti vain tuntea olomme rakastetuksi ja antaa rakkautta.

"Joku aika sitten teimme sopimuksen puolisoni kanssa. Niinä hetkinä, kun jompikumpi on turhautunut, on toisen tehtävänä suudella. Tämä yleensä tarkoittaa sitä, että niin pitkään hyväillään, halaillaan ja suudellaan, että toisella ei ole enää paha olla. Tietenkään tämä tekniikka ei aina auta turhautunutta puolisoa! Joskus se vie 5-10 minuuttia tai enemmän, mutta pahat tunteet hälvenevät, kun joku osoittaa suurta rakkautta! Tunnette tämän jälkeen toisenne läheisemmäksi, kuin mitä olittekaan ennen riitaa."

Tämä tekniikka ei tietenkään toimi kaikkiin erimielisyyksiin. Kannattaa puhua oman puolison kanssa siitä, toimisiko tällainen tekniikka omassa parisuhteessa. Jos molemmat ovat innokkaita kokeilemaan, tekniikka useimmiten toimii. Pelkästään suuret rakkaudenilmaukset eivät muuta parisuhteen myrskyjä auringonpaisteeksi, se vaatii kärsivällisyyttä ja arjen myötätuntoa. Sallivuutta toisen epätäydellisyyden suhteen.

Tekniikka vaatii paljon kärsivällisyyttä, ymmärrystä ja nöyryyttä onnistuakseen, mutta se on sen arvoista. Rakkauden ja tunteiden näyttäminen puolisolle on aina hyvä ajatus. Se voi selvittää monia riitoja ja täydentää parisuhteen aukkoja. Seuraavan kerran, kun puolisosi tuntee olonsa turhautuneeksi, kokeile suutelua!

Lähde: Family Share



Eräällä keinolla lisäät läheisyyttä parisuhteessa, lue juttu täältä!

Kilpailut

Uusimmat