Elastinen ihmissuhteistaan: "Olen joutunut olemaan paljon poissa"

29.09.2014 20:10 - Anna Hopi

Vain elämää -sarjassa hurmaava Elastinen esitti viime viikon jaksossa Paula Vesalan Oo Siellä Jossain Mun -kappaleen. Biisi sopii eräällä tavalla myös miehen omaan elämään.

Elastinen kommentoi Vain elämää -sarjan vetoaan myöhemmin Facebookissa aiheenaan oma elämä ja ihmissuhteet.

- Olen tehnyt keikkatyötä elääkseni tänä syksynä tasan 15 vuotta. Kaikki mun elämäni ihmissuhteet olen joutunut kohtaamaan sen ajatuksen kautta, että olen paljon poissa. Tämä biisi on aina kolahtanut kovaa ja kuten ohjelmassa sanoin, koen sen ikäänkuin kertovan minusta. Paulan sanoitus kertoo naisesta joka odottaa, halusin tarjota vastauksen maailmalla kotiin kaipaavan suulla, perusteli artisti kappalevalintaansa.

Räppäri on saanut kappaleestaan hyvää palautetta, mikä ilahduttaa kansaa inspiroivaa TV-tähteä.

- On mahtavaa huomata että ihmiset ovat samaistuneet mun tekstiin. Näitä samoja aiheita käsittelen paljon mun levyillä, kannattaa kuunnella vanhat levyt niin ne ehkä aukeavat tän biisin jälkeen eri lailla.

Hänen mukaansa myös Paula Vesalalta voidaan odottaa ohjelman jatkuessa yllätyksiä.

Katso Elastisen ja Paula Vesalan yhteisduetto PMMP:n kappaleesta täältä.

Julkaisu käyttäjältä Elastinen.

 

Vain elämää -artisti Paula Koivuniemi kertoi äskettäin mielipiteensä Paula Vesalasta sarjan perusteella. Lue juttu täältä.

Kilpailut

Uusimmat