Elastinen: TV-ohjelma näyttää karua biisintekijän arkea

12.11.2015 13:20 - Mika Parikka

Elastinen saa vihdoin oman tv-ohjelmansa, kun Elastinen feat. pärähtää ruutuihin kevään aikana. ADVERTISING    

Elastisen uusi Elastinen feat. -tv-ohjelma nähdään MTV-kanavalla tulevana keväänä. Ohjelmassa vierailee toinen toistaan upeampia vieraita, kuten Paula Vesala, Robin ja jopa Sami Hedberg. MTV:n kevätpressissä positiivari kertoi iloisena tulevasta ohjelmastaan.

Ohjelmassa Elastinen tekee jokaisessa jaksossa kappaleen jonkun suomalaisen huippuartistin kanssa. Mies sanoi Vain Elämää -spektaakkelin jälkeen, että tv-hommat ovat nyt nähty, ja että ainoa keino saada hänet televisioon on antaa hänelle oma ohjelma. Puolittaisesta vitsistä lähtikin iso ratas pyörimään.

- Syy siihen miksi lähdin alkujaan Voice Of Finlandiin oli se, että siinä kyse oli musiikista, ja etenkin hyvästä musiikista. Vain Elämää -ohjelmassa keskiö oli minun vanhassa musiikissani ja nyt uusi ohjelma paneutuu uuden musiikin synnyttämiseen ja luomiseen. Se oli tavallaan tietoinen valinta, sillä sanoin jo aikaisemmin etten halua lähteä enää vieraaksi mihinkään ohjelmaan. Halusin oman ohjelman, missä luodaan uutta musiikkia ja mennään musiikki edellä, Elastinen kertoo.

"Musiikki edellä" tuntuu olevan miehen motto. Ohjelmassa ei sulkeuduta studion syövereihin, vaan musiikkia tehdään välillä hyvin askeettisissakin paikoissa. Miehen mukaan kappaleissa saattaa kuulua esimerkiksi ohi ajava bussi. 

Katsojat tulevat Elastisen mukaan yllättymään ohjelman aikana.

- Suurin yllätys tulee olemaan se, että miten helppoa musiikin tekeminen oikeasti on. Vaikkakin se on tuskallista, niin miten yksinkertaisilla asioilla se syntyy ja miten lentävistä lauseista ne isojenkin biisien teemat lähtee. Tai no, helppoa ja helppoa, mutta kuinka yksinkertaista se on sitten, kun siihen on harjaantunut. 

Ohjelmalla on erittäin hyvä ja positiivinen tarkoitus takanaan.

- Mä toivon, että me inspiroidaan kokonainen uusi sukupolvi tekemään musiikkia, räppiä ja lauluja näyttämällä myös sitä karua arkea. Se on ihan vaan sitä, että kynä ja paperia käteen, ja sitten vain rustaamaan, mies kiteyttää.

Kilpailut

Uusimmat