Elias Kaskinen ja Päivän Sankarit -yhtyeen rumpali jättää bändin

24.01.2016 09:36 - Anna Hopi

Yhtye ilmoitti Facebook-sivuillaan muutoksista bändin soittajarivistössä.

Elias Kaskinen ja Päivän Sankarit -yhtyeen rumpali Niko Koivuhovi jää toistaiseksi tauolle yhtyeestä. Bändi julkaisi Facebook-fanisivuillaan tiedotteen asiasta.

- Sovittiin syksyllä jätkein kanssa, ettei tehdä tästä sen isompaa numeroa, mutta mulle tuli nyt haikea olo ja tarve tehdä teille pienoinen tiedote. Rumpalimme Niko jää bändistä nyt toistaiseksi tauolle mm. isänmaan palveluksen vuoksi ja keikoille häntä paikkaamaan tulee Johannes Pakkala, kirjoittaa yhtyeen keulahahmo Elias Kaskinen.

- Muistan kun vuonna 2010 etittiin uutta rumpalia ja satuttiin Nikon kanssa samaan metrovaunuun ja kyselin kiinnostaisko bändihommat. Pidettiin treeniksellä ''koesoittotilaisuus'' joka oli laadultaan ensimmäinen ja viimeinen - Niko oli saatava bändiin. Nyt kuus vuotta myöhemmin ollaan julkastu levy Warnerilta, sovitettu kimpassa satoja biisejä, vedetty satoja keikkoja, istuttu autossa kymmeniä tuhansia kilsoja, valvottu monta yötä ja välillä (olosuhteiden pakosta) nukuttu jopa samassa sängyssä.

Kaskinen ylistää Koivuhovin ammattitaitoa työssään.

- Rumpalina Niko on tinkimätön taiteilija ja kiistattomasti yks meidän sukupolven kovimpia jätkiä soittamaan biittiä. Ammatillisesti musta on ollut siistiä oppia sulta juttuja musasta, oot tuonu tyylitajullas meidän bändin soundipalettiin sellasia juttuja, mitä kukaan meistä muista ei ois voinu tuoda. Henk.koht. levelillä tuun toki muistamaan lämmöllä kaikki duunijutut, mut mulle rakkaimpia hetkiä on kuitenki ollu ne ku ollaan kimpassa fiilistelty musaa täysillä, vedetty tanssibätlejä, puhuttu ihmissuhteista aamuyöhön ja syöty iltapalaks lauantaimakkaraa suolalla

 

Katso päivitys alta.

Sovittiin syksyllä jätkein kanssa ettei tehdä tästä sen isompaa numeroa, mutta mulle tuli nyt haikea olo ja tarve tehdä...

Julkaissut Elias Kaskinen & Päivän Sankarit 23. tammikuuta 2016

Kilpailut

Uusimmat