Emma Salokoski: "Äitinä jää kiinni lapsen vauva-aikaan"

23.09.2015 10:07 - Anna Hopi

Salokosken uusin single Tänään kertoo irtipäästämisen tuskasta ja ihanuudesta.

- Siinä luovutetaan ja päästetään irti, se on Tänään-biisin aihe. Tein kappaleen kolme vuotta sitten. Egotripin Mikki Kauste pyydettiin mukaan loppuvaiheessa ja hän teki siihen stemman, joka vei kappaleen uudelle tasolle. Silloin kun istuin Villa Vikanissa kirjoittamassa biisejä yksin pianon ääressä, mielessäni oli kivuliaita asioita, joista en olisi tahtonut päästää irti. Halusin kuitenkin mennä elämässä eteenpäin, kertoi Emma Salokoski.

- Irtipäästö on yleinen teema ystävillänikin on samankaltaiset elämäntilanteet. Moni voi samaistua teemaan, Suomessa on taloudellisia uudistuksia ja leikkauksia. Teemaa on tarjolla yleisellä ja henkilökohtaisella tasolla. Tänään-biisissä toivotaan, että irtaantuminen, muutos ja ero voisi tapahtua kauniisti, ettei sen tarvitsisi olla välttämättä repivää ja vihaista.

Salokosken omassa elämässä mullistukset ovat näkyneet esimerkiksi siinä, että nainen päästi irti bändistä, jonka kanssa hän oli keikkaillut vuosikymmenen ajan.

- Mikään murros ei tapahdu kivuttomasti, vaikka siinä kävi loppujen lopuksi hyvin. Kipuilu käytiin läpi, mutta kaikki toivoivat lopulta hyvää ja tajusivat, että tämä on paras ratkaisu. Päätöksen tekeminen ei ollut helppoa. Mietin asiaa pitkään ja pidin sitä roikkumassa, mikä on itselleni tyypillistä.

- Käsittelin jo kolme vuotta sitten asioita, joista vasta nyt olen pystynyt päästämään irti. Lasten kasvu mietitytti itseäni paljon. Äitinä jää kiinni lapsen vauva-aikaan ja lapsuuteen. Identiteettiin liittyvät asiat myöskin mietityttävät, välillä huomaa, että pidät itseäni tietynlaisena tyyppinä, mutta määritelmä ei ole enää ajankohtainen. Olet muuttunut.

 

Kilpailut

Uusimmat