Erin palaa tauolta: Uusi kappale muhinut kauan

02.05.2016 10:54 - Anna Hopi

Erinin uusi Sydäntä särkee -single julkaistaan 6. toukokuuta.

Erin julkaisee muutaman vuoden tauon jälkeen odotettua uutta musiikkia. Sydäntä särkee -kappale kuvaa tunnetilaa, josta ei pääse ravistelemallakaan eroon. Biisin on tuottanut Jurek, joka on tehnyt taidokasta työtä esimerkiksi Antti Tuiskun menestysalbumin En kommentoi kanssa.

Sydäntä särkee on Erinin oma sävellys ja sanoitus.

- Edellisen levyni kolme sinkkubiisiä tehtiin pilke silmäkulmassa, joten minulle tuli kaipuu ja halu tehdä pitkästä aikaa haikeampi kappale. On ihan mahtavaa saada valmiiksi biisi, joka on muhinut tosi kauan. Ja tuntuu hyvältä että se onnistui näin hyvin, Erin sanoo.

Erinin kolmas pitkäsoitto julkaistaan syksyllä. Laulajan ensimmäinen sooloalbumi Hunningolla julkaistiin 2011 ja siitä tuli menestys. Albumi on myynyt kolminkertaista platinaa eli yli 60 000 kappaletta. Levyltä jäivät elämään jättihitit Vanha nainen hunningolla, Popeda, Vanha sydän ja On elämä laina.

Kolme vuotta sitten ilmestyneeltä Erinin toiselta albumilta, platinaa myyneeltä Sä osaat! -levyltä muistetaan muun muassa hittisingle Ei taida tietää tyttö.

Kuuntele alta Erinin parhaita kappaleita.

Kilpailut

Uusimmat