Haluatko tietää, kuinka läheinen olet puolisosi kanssa? Arkinen tapa kertoo olennaisen

29.03.2015 14:00 - Noora Suomalainen

Moni pariskunta ei välttämättä tule ajatelleeksikaan, miten paljon yhdessä ruokaileminen voi kertoa suhteen tilasta.

Ruokaan asennoituminen ja syöminen kertovat paljon ihmisestä. Jos syödessä jonkun kanssa pystyy olemaan täysin oma itsensä, se kertoo paljon suhteen tasosta.

Yhdessä syöminen lähentää myös pariskuntia. Toistensa seurassa syövät parit ovat hyviä jakamisessa, ja heitä ei pelota olla sotkuisia kumppanin seurassa. Yhteinen ruokahetki myös syventää suhdetta, koska syödessä tulee keskusteltua ja käytyä läpi asioita.

Elite Daily kokosi yhteen, miksi yhdessä syövät pariskunnat pysyvät yhdessä. Lue syyt alta.

1. Kun syötte yhdessä, samalla tulee keskusteltua.

Kun pariskunta syö yhdessä, he voivat käydä päivän tapahtumat rauhassa läpi. Syödessä toisen kanssa on hyvin läsnä.

2. Olette molemmat hyviä jakamisessa.

Syömisessä parasta on jakaminen ja erilaisten ruokien maistaminen. Yhdessä syöminen on nautinto ja esimerkiksi ravintolassa syöminen on kaksin verroin mukavampaa, kun voitte maistella toistenne annoksista.

3. Opitte toistenne tavoista enemmän.

Se, mitä toinen valitsee ruuaksi, kertoo paljon ihmisestä. Ruokailu onkin oiva tapa tutustua toiseen paremmin.

4. Jos pystytte olemaan samaa mieltä ravintolan valinnasta, muutkin valinnat sujuvat.

Ravintolan valitseminen voi olla vaikeaa puuhaa, kun kaksi erilaista ihmistä pyrkii pääsemään yhteisymmärrykseen. Jos valinta on helppoa, todennäköisesti myös muiden päätösten tekeminen yhdessä on helppoa.

5. Tiedätte molemmat, että tankkaatte seksiä varten.

Jos päätätte jatkaa iltaa yhdessä syömisen jälkeen, on vieläkin mukavampi syödä, ku  tiedätte, että tankkaatte yhteistä yötä varten.

6. Kivan hetken jakaminen lähentää teitä.

Syöminen on aina mukavaa puuhaa, ja se myös lähentää pariskuntia.

7. Teitä ei pelota olla sotkuisia.

Joillekin ihmisille syöminen toisten nähden on inhottava asia, mutta yhdessä syövät pariskunnat ovat tottuneet näkemään toisensa sotkuisina.

8. Teillä on samanlainen aikataulu.

Kun pariskunta syö samaan aikaan, heillä on usein samanlainen aikataulu myös muuten elämässä.

9. Ette oleta toisen tekevän kaikkea.

Yhdessä syövä pariskunta kokkaa usein yhdessä, tai ainakin toinen osapuoli kokkaa ja toinen kattaa pöydän ja tiskaa. Ruuan laittaminen on sosiaalinen tapahtuma.

10. Pystytte olemaan juuri sellaisia kuin olette toistenne seurassa, eikä teidän tarvitse esittää mitään.

Ruoka saattaa saada ihmiset vaivaantumaan. Ihminen, joka syö yhdessä kumppaninsa kanssa, pystyy olemaan oma itsensä.

11. Se, kuinka kohtelet tarjoilijaa, kertoo paljon myös miten kohtelet muitakin ihmisiä.

Ihmisten käytöksestä tarjoilijaa kohtaan voi päätellä paljon. Jos tapailukumppani käyttäytyy huonosti ravintolassa, se kertoo myös hänen käytöksestään muita ihmisiä kohtaan.

12. Yhdessä syöminen on myös tekosyy yhdessä juomiselle.

Yhdessä syöminen voi johtaa myös yhdessä juomiseen. Sanotaan, että yhdessä juovat pariskunnat ovat hauskoja.

13. Hemmottelette itseänne hyvällä ruualla samaan aikaan.

Mässäily ja herkuttelu tapahtuvat yleensä samaan aikaan, joten pariskunnan kumpikaan osapuoli ei voi valittaa toisen huonoista tavoista.

14. Teillä on aina yhteisiä muistoja ja kokemuksia.

Pariskunnalla, joka syö yhdessä, on varmasti paljon ruokaan liittyviä yhteisiä muistoja, niin ulkomailta kuin kotoakin.

Lähde: Elite Daily



Totuuspeli selvittää parin keskinäisen läheisyyden? Löytyykö teistä pokkaa testaamaan asia? Kokeile täältä.

Kilpailut

Uusimmat