Hyviä uutisia älykkäille naisille - yllättävä asia vaikuttaa avioliiton kestävyyteen

28.07.2014 18:00 - Anna Hopi

Miehet viihtyvät hyvin tienaavien vaimojensa kanssa paremmin kuin koskaan aiemmin. Uusi tutkimus povaa koulutetulle naiselle kestävää liittoa.

Amerikkalaistutkimus väittää, että miehet eivät koe enää suureksi uhkaksi sitä, että puoliso tienaa rutkasti enemmän. Paremmin koulutetut naiset saivat ennen pelätä avioliittojensa kestävyyden puolesta, mutta nykyään asia toisinpäin. Tämän päivän miehet eivät pelkää sitä, että nainen tuo rahaa perheen yhteiseen kassaan.

- Parit, joissa molemmat osapuolet ovat samalla koulutuksen tasolla eroavat vähemmän todennäköisesti kuin jos vertaa niihin pareihin, joissa mies on saanut paremman koulutuksen, kertoi tutkimusryhmään kuuluva Wisconsin-Madisonin yliopiston sosiologian professori Christine Schwartz Daily Mail -lehdelle.

Tutkimus kertoo siitä, että avioliitto on menossa tasa-arvoisempaan suuntaan. American Sociological Review -julkaisussa julkaistussa tutkimuksessa huomattiin, että useammin onnellisilla pareilla naisella oli parempi koulutus kuin suhteen miespuolisella osapuolella. 1950-luvulla asia oli tutkijoiden mukaan toinen. Silloin samalla koulutustasolla olevat parit erosivat yhtä todennäköisesti kuin ne, joissa mies oli koulutetumpi.

Lähde: Daily Mail.

Kilpailut

Uusimmat