IL: Frederikin suhde ei olekaan vakava: "Iskurepliikkejä tulee nuorilta ja vanhoilta"

22.05.2015 17:50 - Anna Hopi

Vaikka laulaja Frederikin on kerrottu seurustelleen pitkään saman naisen kanssa, paljasti hän Iltalehdelle nauttivansa edelleen naisten huomiosta.

Frederik kuvaa parisuhde-elämäänsä siten, että se on "liikkuvalla pohjalla". Mies kun ei juo tai polta, ainoa pahe saattaa olla siis hameväki. 70-vuotias junttidiskon kuningas on ollut viime aikoina otsikoissa terveytensä takia. Hän kärsi hiljattain rytmihäiriöistä ja alkuvuodesta vaivana oli myös denguekuume.

Tähden mukaan jatkotutkimuksia on kunnossa. Iltalehden tavoittama mies keskusteli kuitenkin enemmän haastattelussa parisuhteestaan ja keikoistaan. Viimeksi mainituilla riittää huomiota.

- Kyllä iskurepliikkejä tulee niin nuorilta kuin vanhoilta, keikkapaikasta riippuen, Frederik kertoi Iltalehdelle.

Vuosia saman naisen kanssa seurustellut Frederik yllätti toimittajan kertomalla parisuhde-elämänsä olevan liikkuvalla pohjalla.

- Varattu ja varattu, onhan se välillä kiva olla jonkun kanssa, mutta ei tässä mitään niin vakavaa ole. Tällä saralla voi tulla hyvinkin muutoksia.

Lähde: Iltalehti.

Kilpailut

Uusimmat