IL: Krista Kosonen piti itseään rumana ja tyhmänä - neuvoo nyt vahvaan itsetuntoon

11.10.2014 15:00 - Eeva Rajala

Näyttelijä Krista Kosonen kertoo Iltalehdessä, ettei itsetunto lähde ulkonäöstä.

Krista Kosonen on toiminut Anna Puun kanssa itsetuntokampanjan lähettiläänä ja kiertänyt yläkouluissa puhumassa vahvan itsetunnon ja positiivisen minäkuvan merkityksestä. Kouluaikoina Kososta piikiteltiin muun muassa pituutensa vuoksi. Hän myöntää pitäneensä itseään rumana, tyhmänä, läskinä ja liian poikamaisena.

Kososen mukaan teini-ikä on elämän vaikeinta aikaa. Hyvän itsetunnon perusta luodaan niihin aikoihin, mutta moni teinityttö ei kuule mitään positiivista palautetta perheeltään. Kososen perhe oli hyvin rakastava, mutta itsetuntoa on pitänyt silti rakentaa.

- Minun keinoni itsetunnon kasvattamiseen ovat olleet asioiden tekeminen ja kouluttautuminen, Kosonen suosittelee.

Hyvä itsetunnon perusta ei Kososen mukaan ole ulkonäkö. Hänen omaa itsetunnon kehittämiskeinoaan hän suosittelee muillekin sen sijaan, että keikisteltäisiin vain peilin edessä ja keskityttäisiin täydellisen selfien ottamiseen. Kannattaa tehdä ja harrastaa jotain sellaista, mistä itse pitää.

- Elämä on liian lyhyt siihen, että kuuntelisit niitä, joita et kunnioita, Kosonen lisää.

Lähde: Iltalehti

Kilpailut

Uusimmat