IS: Cheek sai tauolla rahamiehiltä ökytarjouksia yksityiskeikoista

20.08.2015 10:54 - Anna Hopi

Tauolla matkustellut Cheek sanoi rahakkaillekin työtarjouksille ei, koska ei tuntunut siltä.

Cheek keskittyi vuoden mittaisen taukonsa aikana matkusteluun ja alkoi sen loppupuolella työstää uutta levyään. Hän sai kertomansa mukaan huvittaviakin työtarjouksia lomansa aikana.

– Vuoden aikana on tullut vaikka minkänäköisiä koomisia keikkatarjouksia. Jotkut rahabossit ovat halunneet leveillä ja tarjonneet hirveää tiliä yksityiskeikoista. Mutta ei mua ole kiinnostanut yhtään, kertoi Cheek Ilta-Sanomille.

Räppäri ei ottanut edes kaverin synttäreille mikkiä käteen, vaikka siellä esiintyikin hänen mukaansa monia tähden kavereita.

- Ajattelin, että kosken mikkiin vasta, kun on Blockfest.

Lähde: Ilta-Sanomat.

Kilpailut

Uusimmat