Iskelmän kuulijat huomasivat: Ennenjulkaisemattomiksi väitetyt Irwin-kappaleet onkin levytetty!

04.03.2015 18:00 - Mikko Räsänen

Tänään kerrottiin, että arkistojen kätköistä on löytynyt Irwinin ennen julkaisemattomia kappaleita, jotka julkaistaan tänä keväänä vihdoin albumina. Iskelmän tarkkaavaiset lukijat kuitenkin huomasivat, että todellisuudessa kyseiset kappaleet on julkaistu jo vuosia sitten.

Iskelmä kertoi tänään ilouutisen, kun toimitukseen tuli tiedote, jossa kerrottiin, että arkistojen kätköistä on löytynyt 11 ennenjulkaisematonta Irwin Goodmanin kappaletta vuodelta 1983 ja että kappaleet tultaisiin julkaisemaan tänä keväänä albumina.

Uutisen jälkeen Iskelmän tarkkaavaiset lukijat alkoivat kuitenkin ihmetellä, että jos kyseessä on ennen julkaisemattomia kappaleita, niin miten niitä on jo vuosien ajan voinut kuunnella YouTubessa. Lopulta Kuopiolainen Roni tiesi kertoa vastauksen.

Ronin arvailu osuu oikeaan. Etsimällä netistä tiedot vuonna 1983 julkaistusta Uudet protestilaulut -albumista käy ilmi, että sen kappalelista on täsmälleen sama kuin tänä keväänä julkaistavalla albumilla, jonka sanottiin olevan ennenjulkaisematon.

Joitakin levyn kappaleita löytyy myös YouTubesta. Niitä voi kuunnella alta.

Kilpailut

Uusimmat