J. Karjalainen teki uudesta albumista musiikillisen omaelämäkerran

26.11.2015 10:01 - Anna Hopi

Sinulle, Sofia -albumi sisältää J. Karjalaisen oman elämän palasia.

Miehen levyntekoprosessi oli syväluotaava. Hän ammensi oman elämänsä tarinoista ja kohtaamisista kokonaisen Sinulle, Sofia -albumin.

- On pystyttävä rajaamaan albumin iso idea. Olin tehnyt Lännen Jukkaa ja monenmoista. Ajattelin, että jos tekisin nyt J. Karjalaisen levyn vaihteeksi. Löytyisikö minulta vielä omia tarinoita, jolloin siitä saisi omaelämäkerrallisen jutun, kertoi mies.

Karjalaiselle on tärkeää tuoda kuulijalle jotain konkreettista näytettävää, minkä vuoksi oli tärkeää, että levy tulee ulos myös vinyylinä. Se on hänen mukaansa levyjen äiti.

- Sitä on mukavaa pidellä kädessä, kuten on mukava lukea kirjaa. Ihmiset tykkäävät asioista, joita voi koskettaa. On hauskempaa sanoa, että J. Karjalainen julkaisee uuden levyn kuin että J. Karjalainen julkaisee uuden tiedoston, kommentoi tähti.

"Menestys syntyy onnistumisen tunteesta"

J. Karjalaisella on hittejä eri vuosikymmeniltä, ja niitä soitetaan edelleen keikoilla. Hän, Telepatiaa, Ankkurinappi, Oi mikä ihana ilta ja Villejä lupiinejä -kappaleet herättävät edelleen ihmisissä suuria tunteita. Niin myös uuden levyn kappaleet.

- Minulla on ollut hyvä tuuri siinä, että oma makuni on mennyt yleisön maun kanssa yksiin. Jos puhutaan menestymisestä, niin en tiedä menestyykö uusi levy, en voi sitä arvostella. Tiedän vain, että olen itse onnistunut, kertoi J. Karjalainen.

- Sinulle, Sofia -levy onnistui poikkeuksellisen hyvin tuotantoineen, kansineen ja vinyylin kaiverruksineen. Siitä tulee paras mieli, kun koen sen itse, että onpa onnistunut juttu.

 

 

J. Karjalaisen uusi levy on tehosoitossa Iskelmän taajuudella tulevana viikonloppuna. Katso alta soittoajat.

Perjantai

18.30 Sinulle, Sofia

19.30 Stindebinde

20.30 Voikukkia

22.30 Kaksi lusikkaa

23.30 Kitara ja viinii

 

Lauantai

08.30 Mennä huitelee

09.30 Hänen vasen kätensä

10.30 Se mies oli Tommy Ramone

11.30 Koska taas nähdä sut saan?

12.30 Tuulentyttö

13.30 Mustikanlehti

 

Sunnuntai

08.30 Sinulle, Sofia

10.30 Stindebinde

11.30 Voikukkia

12.30 Kaksi lusiikkaa

15.30 Kitara ja viinii

16.30 Mennä huitelee

17.30 Hänen vasen kätensä

18.30 Se mies oli Tommy Ramone

19.30 Koska taas nähdä sut saan

21.00 - 24.00 J. Karjalainen spesiaali - kaikki levyn biisit ja biisitarinat


Voit kuunnella Iskelmää myös netin välityksellä täältä. Aikakone –nettifiidi soittaa vain J. Karjalaista koko viikonlopun perjantaiaamusta klo 09.00 lähtien. Sinulle, Sofia –levyn uudet kappaleet kuullaan lähetyksessä J:n esittelemänä ja samalla yleisö pääsee kuuntelemaan J:n parhaita klassikoita.

 

Kilpailut

Uusimmat