Jorma Kääriäinen uudesta singlestään: "Jokainen tekee matkaansa yksin"

24.08.2015 11:04 - Anna Hopi

Suuri yksinäinen -kappale summaa yhteen kiertävän artistin yksinäisyyden ja menneet, suuret kollegat. Silti Kääriäisen mukaan yksinäisyys on läsnä tavallisenkin ihmisen elämässä.

Jorma Kääriäinen julkaisee uutta materiaalia RCA-levymerkillä. Suuri yksinäinen on ensimmäinen singlelohkaisu loppusyksystä julkaistavalta Jorma Kääriäisen tulevalta soololevyltä. Single julkaistiin 14. elokuuta.

- Suuri yksinäinen -kappaleen syntyhistoria on mielenkiintoinen. Olin pitkän aikaa pois, ja ajattelin, etten enää mene hommiin takaisin. Sain äärimmäisen mahtavan porukan, jonka kanssa tehdä levyä. Pojat houkuttelivat takaisin tähän, kertoi Kääriäinen.

- Olin taiteilijaprofessori Kimmo Pyykön jo tuntenut jonkun aikaa. Hänellä on kotkapäinen taideteos, jonka nimi on Suuri yksinäinen. En tiennyt teoksen nimeä, mutta kun näin teoksen, sanoin Kimmolle, että tuo olen minä - Freddie Falcon.

Kääriäinen tiedusteli Pyyköltä, saisiko käyttää joskus kyseisen taideteoksen kuvaa levynkantenaan. Uuden kokoonpanon kanssa levyntekoprosessissa tähdelle palasi jälleen mieleen kuva kotkapäisestä teoksesta.

- Kimmo sanoi minulle taideteoksen nimen, Suuri yksinäinen, jolloin nimi jäi minulle mieleen. Soitin Karjalaisen Jukalle ja Esa Elorannalle, että onnistuisiko teiltä tällainen laulu tehdä kuin Suuri yksinäinen. Esa soitti minulle heti, häneltä tulee uudelle levylle ainakin neljä kappaletta. Hän sanoi, ettei hän pysty, eikä voi kilpailla Karjalaisen Jukan kanssa biiseissä.

- Kerroin hänelle, mistä kappale voisi kertoa. Sehän on ystävistä, jotka ovat nukkuneet pois. Mitä he ovat meille ja mitä on tavallinen ihminen. Annoin Esalle aiheen ja seuraavana aamuna minulla odotti tuotos sähköpostissa. Soitin välittömästi Esalle, että tämä oli juuri se, mitä halusin. Kiitos Esa!

Suuri yksinäinen -kappaleeseen on summattu Kääriäisen artistiurallaan kokema yksinäisyyden tunne.

- Jokainen tekee matkaansa yksin, olipa ammattisi mikä tahansa. Sinun pitää itse vastata siitä, miten työsuoritteesi teet. Jokainen meistä on suuri yksinäinen, kertoo artisti.

- Yksinäisyys ei ole eristäytymistä. Päinvastoin - meidän pitäisi uskoa itseemme. Himputti, jos ei mun työpanos riitä, niin kenenkäs sitten?

Kuuntele alta Suuri yksinäinen.

 

 

Kilpailut

Uusimmat