Juha Sipilä ensimmäisestä työpaikastaan: "Palkka annettiin äidille"

23.04.2015 09:53 - Anna Hopi

Kertomastaan päätellen keskustan puheenjohtaja ja Suomen tuleva pääministeri Juha Sipilä on ollut nuoresta pojasta lähtien käsistään kätevä kaveri.

Sipilä kertoi nimittäin Iskelmän haastattelussa tehneensä itse huonekalut ensimmäiseen asuntoonsa, joka sijaitsi Oulussa Linnanmaalla.

- Ompelin jopa itselleni farkut, mutta ne epäonnistuivat pahasti, koska en osannut oikeaan suuntaan leikata kangasta, ja tää sivusauma kiertyi polven edestä. Niistä tuli enemmän tällaiset kotihousut, hymyili Juha Sipilä.

Miehellä ei jää sormi suuhun myöskään kokkauspuuhissa - hän kertoi nuoruuden bravuureikseen letut ja hernekeiton.

Suomen tuleva pääministeri paljasti ensimmäisen työpaikkansa olleen isoisän konepajalla 15-vuotiaana tekemässä patterinpohjia.

- Siihen aikaan oli tapana, että ensimmäinen palkka annettiin äidille, mutta hän ei huolinut sitä. Rakensin silloin itselleni mikroautoa, ja ostin sitten siihen osia.

Milloin Sipilä sai ajokortin ja millaisella autolla hän kaasutteli tuolloin?

Katso koko haastatteluvideo ylhäältä.

Kilpailut

Uusimmat