Kaija Koo pokkasi Iskelmän Vuoden naisartisti -palkinnon

16.02.2015 19:37 - Anna Hopi

Voimakkaan suomalaisen naisen perikuvana Kaija Koo on oikea henkilö voittamaan Iskelmän Vuoden naisartisti -palkinnon.

Tähdellä on takanaan vuosikymmeniä musiikin ja esiintymisen parissa. Kaija Koo on yksi kaikkein menestyneimmistä suomalaisista naisartisteista - ja syystä. 52-vuotias Koo on julkaissut yhteensä 14 albumia, jotka pursuavat klassikoiksi nousseita hittejä.

Tähti on monelle naiselle supernaisen esikuva ja on viime vuosinaan julkaissut erityisesti naisia voimaannuttavia kappaleita, kuten Kaunis, rietas, onnellinen ja Supernaiset.

Kuulijat äänestivät tähden Vuoden naisartistiksi ja palkintonsa Kaija Koo sai Iskelmä Gaalassa.

- Ihan mahtavaa! Olen monesti miettinyt, olenko edes oikea artisti, että mitä tämä on tämä työ, mitä minä teen. Se, että olette äänestäneet minut voittamaan tämän, merkitsee paljon, kommentoi Kaija Koo videotervehdyksessään.

1993 oli Kaija Koon vuosi. Naisen Tuulten viemää -levy oli huikea hitti, jonka kappale Tuulikello soi radioasemilla. Tämän jälkeen tähdeltä on ilmestynyt useita menestysalbumeita, joiden joukossa ovat Tinakenkätyttö, Kaunis, rietas, onnellinen - Parhaat 1980-2011 ja Kuka sen opettaa. Hänen suurimpia hittejään ovat Supernaiset, Surulapsi, Tule lähemmäs beibi, Tuulikello, Ex-nainen ja Minun tuulessa soi.

Kilpailut

Uusimmat