Kalle Ahola Don Huonojen paluusta: "Ollaan seesteisempiä kavereita"

06.08.2014 15:03 - Anna Hopi

We Want More -ohjelmassa paluun tekevä Don Huonot odottaa uuden materiaalin esittämistä.

Solisti Kalle Aholan mukaan kokoonpanon miehistö on kasvanut henkisesti lopettamista seuranneen ajan jälkeen ja pahimmat särmät ovat hioutuneet.

- Kyllä tässä on kumminkin sellaista jälleennäkemisen hyvää fiilistä. Se yhdistettynä siihen, että jokainen meistä on tehnyt musiikkia aktiivisesti ja muiden ihmisten kanssa. Kieltämättä hankkinut itselleen myös elämän, naurahti Ahola Iskelmälle.

- Jollain tavalla ollaan varman snadisti seesteisempiä kavereita kuin ensimmäisellä etapilla. Ekat 14 vuotta, kun oltiin aktiivisia silloin vuodesta 1989 vuoteen 2003 asti. Juuri nyt on juhlafiilis Tavastialla. Huomenna pääsen ekaa kertaa laulamaan kymmenen vuoden tauon jälkeen uutta Don Huonot -kappaletta studiolle. Jännittävä momentum päällä.

Kilpailut

Uusimmat