Koetko tyytymättömyyttä? 10 merkkiä näyttävät oikean suunnan elämässä

28.07.2015 15:29 - Emma Ylistalo

Onnellisuuden tavoittelu voi joskus tuntua vaikealta. Epämukavat tunteet hyväksymällä voimme kuitenkin helpottaa oloamme.

Onnellisuus on valinta, mutta välillä tämän valinnan tekeminen tuntuu hankalalta. Miksi? Tavoitellessamme onnellisuutta, kiinnitämme helposti huomion epäolennaiseen mielemme juostessa hillittömästi.

Jos taistelet välillä tyytymättömyyden kanssa, et ole yksin. Meillä kaikilla on turhautumisen hetkiä. Näiden tunteiden vastustaminen oikeastaan estää meitä olemasta onnellisia.

Kun kokee kateutta tai vihaa, siitä tulee helposti syyllinen olo. Oikeasti se on vain inhimillistä. Me kamppailemme, koska kuvittelemme, että meidän ei tulisi kamppailla tällaisten tunteiden kanssa. Ole armelias itsellesi ja hyväksy nämä tunteet.

Onnellisuuden lisäämistä elämään kannattaa harjoitella. Niin kuin minkä tahansa uuden taidon kanssa, meidän täytyy antaa itsemme olla aloittelijoita. Kompastelemme, sillä tulemme vihaisiksi itsellemme, kun emme näe tuloksia tavoitellessamme onnea. Tämä ainoastaan lisää voimakasta painetta, joka estää meitä liikkumasta eteenpäin. Pärjäät oikeasti paljon paremmin kuin itse uskotkaan.

Lue alta kymmenen hienovaraista merkkiä, jotka kertovat, että olet matkalla oikeaan suuntaan - vaikka sinusta ei aina siltä tuntuisikaan.

1. Olet innostunut tulevaisuudestasi ja sinulla on asioita, joita odottaa.

2. Pystyt sanomaan "ei" enempiä selittelemättä.

3. Voit nauttia ruuastasi ilman syyllisyyttä.

4. Olet lakannut yrittämästä liikaa ja olet alkanut luottaa siihen, että asiat tulevat luoksesi.

5. Tiedostat sen, että se mitä käyt nyt läpi, valmentaa sinua siihen, mitä elämältä toivot.

6. Olet hyväksynyt sen, ettet aina voi tietää lopputulosta.

7. Et vertaa itseäsi muihin.

8. Panostat itseesi ja keskityt päivittäiseen kehitykseesi.

9. Sen sijaan, että mietit mitä voit saada, pohdit, mitä sinä voit antaa muille.

10. Tiedät, että sinä merkitset.

 

Lähde: Mind Body Green

Joistain asioista kannattaa luopua, jotta pystyy elämään onnellisempaa elämää. Lue uutinen täältä.

Kilpailut

Uusimmat