Kristiina Wheelerin kappaleessa lauletaan uudesta alusta - katso musiikkivideo

13.03.2015 12:16 - Anna Hopi

Laulaja Kristiina Wheelerin uudessa Kaiken keskellä -kappaleessa on alkuvoimaa.

Suomen valovoimaisiin naissolisteihin lukeutuva Kristiina Wheeler on julkaissut tänään uuden singlen Kaiken keskellä. Samalla julkaistiin Sami Joensuun ohjaama musiikkivideo, joka on katsottavissa alla.

Yleensä Kristiina kirjoittaa kappaleensa itse, mutta kun hänen tiensä kohtasi tämän Antti Kleemolan kirjoittaman sävelmän kanssa, tuntui se jotenkin heti omalta. Kaiken keskellä edustaa juurikin niitä asioita, joita hän haluaa musiikillaan tuoda esiin, kuten toivoa ja voimaa.

- Tässä biisissä on kyse uudesta alusta. Mulle se on erityisen tärkeä teema tällä hetkellä. Olen muuttanut kauas, toiseen maahan, joka antaa automaattisesti perspektiiviä. Asioita ja itseään ei tarvitse ottaa niin vakavasti ja olen koittanut taas löytää musiikista sen mitä rakastan. Rakastan laulamista ja tarinan kerrontaa. Tää Antin biisi kolahti muhun jollain syvällä tasolla, ja koin että mulla olis just tähän biisiin annettavaa. Videossa on jotakin alkuvoimaa ja siinä kuljetaan eteenpäin eikä jäädä vellomaan vanhassa. Mä koen olevani uuden alussa myös henkisesti että musiikillisella matkalla, Kristiina toteaa.

Kristiina Wheeler tuli tunnetuksi laulajana elokuvassa Tyttö sinä olet tähti soineella singlellä You'll Be Gone sekä keväällä 2008 julkaistulla singlellä ”Sunny Day. Chisun tuottama esikoisalbumi ”Hitchin to Helsinki ilmestyi marraskuussa 2008. Wheeler on sanoittanut kappaleita myös muille artisteille, kuten Anna Abreulle.

Wheeler julkaisi ensimmäisen suomenkielisen singlensä ”Kiitos kun muistit lokakuussa 2010 ja se oli samalla Napapiirin sankarit -elokuvan tunnuskappale. Wheeler julkaisi toisen albuminsa suomen kielellä helmikuussa 2012 nimeltä Sirpaleista koottu.

 

Kilpailut

Uusimmat