Kuinka moneen ihmiseen oikeasti luotat? Tutkimus kertoo

27.02.2015 16:00 - Reija Saarinen

Nykymaailmassa yleistyy trendi, jonka mukaan meillä on paljon tuttavia, mutta vähän tosiystäviä. Luottohenkilöitä on ihmisellä elämässään keskimäärin vähän.  

Ihmisellä voi olla suunnattoman paljon ystäviä ja tuttavia. Siitäkin huolimatta on vain kourallinen ihmisiä, joihin todellisuudessa luotetaan. Brittitutkimuksen mukaan ihminen luottaa keskimäärin noin neljään ihmiseen.

Tutkimuksen mukaan ihmiset pitävät omaa elämänkumppaniaan kaikista luotettavimpana ihmisenä lähipiiristään. Äiti tuli kyselyssä toiselle sijalle.

- On mielenkiintoista, että maailmassa, jossa ystäviin ja tuttaviin pidetään yhteyttä paljon pelkästään nappien painalluksella, luotetaan kuitenkin vain neljään ihmiseen, tiedottaja toteaa.

Tutkimuksessa todettiin myös, että rehellisyys ja luotettavuus olivat piirteitä, joita ihmiset perheeltään ja ystäviltään odottivat.

Lähde: Metro


Mistä tunnistat elämäsi luottohenkilöt? Katso täältä varmat tuntomerkit.

Kilpailut

Uusimmat