Millainen on Jukka Pojan seuraava levy? "Nenäkkäämpi ja särmikkäämpi"

25.09.2014 16:18 - Anna Hopi

Jukka Poika on antautunut viime aikoina levyntekoprosessiin, joka on tuottanut myös tulosta.

Jukka Poika, 34, kertoo kuluttaneensa viime aikoina lähes kaiken vapaa-aikansa levytysstudiolla. Työn tuloksena uusi albumi alkaa olemaan miehen sanojen mukaan "purkissa".

- Seuraava levy on kulmikkaampaa tavaraa. Biisit ovat vähän nenäkkäämpiä ja särmikkäämpiä kuin ennen, paitsi Crzybailaaja (syyskuussa ilmestynyt sinkku), sanoo Jukka Poika Voicelle.

Millaisia asioita elämänkokemuksestaan tähti pyrkii välittämään musiikillaan?

- Tärkeimmät ja oleellisimmat asiat filosofisessa mielessä riippuu, millä tavalla esitän asiat eikä niinkään mitään yksittäisiä suuria viisauksia. Vaikka välillä niitäkin sinne yritän ujuttaa, Jukka Poika kertoo.

Artistin mukaan eletyn elämän mukanaan tuoma läsnöolo, positiivisuus ja tietty asenne ovat hänelle tärkeitä työssään.

Kuuntele Crzybailaaja alta.

 

Voisiko Jukka Poika ajatella muuttavansa musiikkityyliään vuosien vaihtuessa? Uutiseen pääse täältä.

Kilpailut

Uusimmat