Mistä syntyi idea Tanssi pois paha -kappaleeseen, Elonkerjuun Juha Lagström?

26.07.2014 19:58 - Anna Hopi

Elonkerjuun Tanssi pois paha -kappaleessa on uudenlaista soundia. Solisti Juha Lagström valotti Iskelmälle laulun syntytarinaa.

Laulaja Juha Lagström on tyytyväinen Elonkerjuun uusimpaan tuotokseen.

- Mun kynästä on sekä sävellys että teksti tullut. Se oli vuonna 2012 kesällä, kun ensimmäiset sävellykselliset ideat tulivat mieleen. Kevääseen 2014 asti laulu on kehittynyt ja hakenut lopullista muotoaan. Niinhän mulla usein käy, ettei kappaleet tule kertaheitolla valmiiksi. Niitä maistellaan ja käännellään kiviä, että olisikos se nyt hyvä. Sellaista askartelua se on, kertoi solisti Lagström.

Miehen mukaan Tanssi pois paha -kappaleeseen on tavoitettu uudenlaista Elonkerjuu-soundia.

- Soundillisesti siinä on uutta. Siinä tuntuu ne vanhat elementit ja kitarasoundit, mutta myös tuoretta fiilistä kiitos tuottajallemme, jota vielä matkan varrella rohkaistiin, että uutta soundia saa kappaleelle tuoda.

Kilpailut

Uusimmat