Naiset paljastivat reitensä vikoineen: "Olin ennen epävarma jaloistani"

03.07.2015 10:23 - Rea Tallgren

Moni löytää kehostaan kohtia, jotka herättävät enemmän epävarmuutta peiliin katsoessa. Niitäkin voi opetella rakastamaan, kuten nämä rohkeat naiset.

Ulkoisten ominaisuuksien ei koskaan pitäisi tulla itsensä arvostamisen tielle. Huffington Posthalusikin muistuttaa naisia siitä, että jokainen on kaunis ja uniikki. Niinpä se kuvasi 25:n naisen jalat juuri sellaisena kuin ne ovat. Kuvien naiset ovat iältään 20-70 -vuotiaita.

Naiset kertoivat myös, miksi arvostavat jalkojaan, löytyi niistä sitten selluliittia ja arpia tai ei.

"Joskus minua ahdistaa selluliittini ja esimerkiksi uimapukuun pukeutuminen tuntuu minusta sen takia ahdistavalta. Mutta sitten minä muistan, että olen terve ja vahva ja ajattelen että haistatan pitkät murheilleni! Olen onnekas, että minulla ylipäätään on jalat."

"Minä kuvailisin reisiäni ja jalkojani sitkeiksi. Ne ovat olleet rinnallani aina ja kirjaimellisesti pitäneet jalkani maassa. Ne ovat mahdollistaneet ja mahdollistavat sen, että saan tanssia, juosta ja kävellä - ja mennä eteenpäin."

"Olin ennen epävarma reisistäni, ja ajattelin, että ne ovat liian isot. Enää en ajattele niin, enkä oikein osaa sanoa mistä se johtuu. Kenties iän kanssa asiasta on tullut minulle yhdentekevä. Se tunne on sanoinkuvaamattoman palkitseva."

"Olen aina ollut todella itsetietoinen raskausarvista, joita minulla on reisissäni. Mainitsin niistä muutama viikko sitten poikaystävälleni, ja hän katsoi minua hölmistyneenä. Hänellä ei ollut mitään hajua siitä, mistä puhuin! Silloin taas muistin, että suhtaudun itse itseeni paljon kriittisemmin kuin kukaan muu."

"Minulla on aina ollut valtavat reidet sen takia, että urheilen niin paljon. Ennen olin niistä epävarma, mutta nykyään seurustelen naisen kanssa, jolla on todella hoikat jalat. Olen huomannut, että hän on aivan ihan yhtä epävarma jaloistaan ja juuri päinvastaisesta syystä. Kaikilla meillä on omat epävarmuutemme."

Katso kauniit kuvat ja lue lisää kuvailuja tästä.


Lähde: Huffington Post

Kilpailut

Uusimmat