Neljänsuoralle uran ensimmäinen kultalevy - bändiläiset ottavat tatuoinnin

14.08.2015 08:00 - Anna Hopi

Lohjalla vuonna 1998 perustettu Neljänsuora sai kultalevyn Teetä ja paahtoleipää-albumistaan.

Parinkymmenen vuoden matka on tuonut yhtyeen tähän hetkeen - nyt Neljänsuora-bändillä on syytä juhlia. Yhtye julkaisee 14. elokuuta Juhlat-albuminsa ja juhli julkaisua Helsingin Virgin Oilin keikalla. Samassa tilaisuudessa bändi vastaanotti yhdessä entisen jäsenensä Esko Mäen kanssa kultalevyn vuonna 2009 julkaistusta albumista Teetä ja paahtoleipää.

Levy on myynyt 15 000 kappaletta, mikä on solisti Antti Ketosen mukaan suuri asia, sillä kyse on fyysistä levyistä. Yhtye kertoi Iltalehdelle aikovansa ottaa tatuoinnin kultalevyn kunniaksi, sillä niin on aikoinaan sovittu. Bändi tatuoi Neljänsuoran logon ihoonsa.

Juhlat-albumi on siivittänyt Neljänsuoraa uudenlaiseen menestykseen. Levyltä tunnetaan jo kappaleet Sydän puhdasta multaa, Kesä vielä jäädä vois-, Punakanelipuu- ja Kaksi kauneinta.

Neljänsuora-yhtyeeseen kuuluvat solisti Antti Ketonen, rumpali Johan Murtojärvi, kitaristi Juha Mäki, kosketinsoittaja Jarkko Pietilä ja basisti Jussi Välimaa. Bändi on ollut olemassa vuodesta 1998 lähtien, jolloin se perustettiin Lohjalla. Yhtyeellä on hevimenneisyys, mutta tämän hetken Neljänsuora soittaa tarttuvaa iskelmäpoppia.

Kuuntele alta Neljänsuoran Kaksi kauneinta, joka on tällä hetkellä Iskelmän listan toisella sijalla.

Kilpailut

Uusimmat