Olli Lindholm, saitko Suvi Teräsniskan häissä viitteitä perheenlisäyksestä?

03.09.2014 10:01 - Anna Hopi

Yö-yhtyeen Olli Lindholm vieraili äskettäin Suvi Teräsniskan häissä. Mies kehui Iskelmälle upeaa ja harrasta häätunnelmaa, josta ei yhteisöllisyyttä puuttunut.

Olli Lindholmilla on hyvin muistissa hetki, jolloin hän tapasi ensimmäistä kertaa Suvi Teräsniskan aviomiehen Simo Aallon.

- Kun Suvi esiintyi Tammerkosken sillalla -tapahtumassa, hän soitti mulle ja kertoi seurustelevansa erään Simon kanssa. Vitsi, että pelkäsin. Olen yli 30 vuotta ollut ihmisten kanssa tekemisissä. Aika nopeasti näkee ihmisen päältä onko hän sellainen viheltäjä. Ja sitten kun näin Simon ja se näyttikin ukrainalaisen nyrkkeilijän Vitali Klytškon pikkuveljeltä, niin tuli helkkarin hyvä olo. Sanoin Suville, että olet saanut itsellesi miehen, etkä mitään marjanpoimijaa. Se tuntui todella hyvältä.

Saiko Olli Lindholm häissä viitteitä parin perheenlisäyksestä?

- Ei mitään sellaista erityisesti ollut, mutta kun katsoi sitä katrasta sunnuntaina, kun oltiin Kolarin mummulla, niin ei jäänyt epäselväksi, etteikö heillä olisi halua perhettä perustaa. Siellä oli viisitoista ihmistä viidessä polvessa ja kolme koiraa. Heillä on yhteisöllisyys ja porukkahenki voimana.

 

Näitkö jo Suvi Teräsniskan upean hääkuvan? Katso se tästä.

Kilpailut

Uusimmat