Paula Koivuniemi ja Pate Mustajärvi odottavat fanikohtaamisia: "Juodaan limukkaa lasten kanssa"

16.11.2014 08:05 - Anna Hopi

Aikuinen nainen matkalla Alabamaan! -bileristeilyllä valloittavat Paula Koivuniemi ja Popeda. Tähtien suureksi iloksi paikalla nähdään runsas ja moninainen joukko faneja.

Mitkä ovat artistien ikimuistoisimmat kohtaamiset faniensa kanssa?

- Onhan niitä ollut näiden vuosikymmenten aikana varsinkin silloin, kun mulla oli oma fanclubi. Niitä tapaamisia järjestettiin tanssipaikoilla ja ne oli herkkiä, ihania tilaisuuksia. Laivalla pääsee lähemmäs faneja. Yleensä niillä keikoilla tapaan niitä henkilöitä, jotka ovat olleet vuosikymmeniä mun faneja. Lapsia nähdään myös. Luodaan limukkaa ja jutellaan kuulumisia, kertoi Paula Koivuniemi Iskelmälle.

- Onhan niitä ikimuistoisia kohtaamisia fanien kanssa. Onneksi on enemmän kohtaamisia fanien kuin kahjojen kanssa, täydensi Pate Mustajärvi.

Artistien ensikohtaaminen tapahtui 80-luvun lopussa.

- Esa Nieminen oli äänittämässä matskua ja The Star tuli huoneeseen. Olin että vau, noin lähellä mua! Enkä uskaltanut sanoa mitään, nauroi Pate Mustajärvi muistellessaan kohtaamista Paulan kanssa.

Pate kertoi arvostavansa Paulassa eniten tämän tunnistettavaa soundia. Paula taas pitää Mustajärvessä eniten tämän ammattitaidosta.

- Ei tänne ole tultu pelleilemään, asiat tehdään ja se on hienoa. Vaikka rock'n roll pidentää murrosikää, eikös se niin mene? Kuitenkin pyrin pitämään bändistä huolta ja ihan varmasti tiedän, että Paula tekee samoin, kommentoi Pate tähän.

- Kyllä, tuota kannattaa viljellä eteenpäin ja sanoa nuoremmille artisteillekin, että muusikoista täytyy pitää hyvä huoli. Heitä täytyy kohdella hyvin ja maksaa kunnon liksaa. Jos heitä ei olisi, niin ei mekään laulettaisi yhtään keikkaa. Jokainen keikka pitää tehdä kuin olisi viimeinen keikka, sillä asenteella. Keikan ainutlaatuisuus antaa yleisölle, ihan täysillä. Ei saa olla eriarvoisia keikkoja. Jos ei jaksa, niin täytyy miettiä joku muu ammatti tai vähentää keikkoja. Yleisön kunnioittaminen on ihan ykkösasia tässä työssä, täsmensi konkaridiiva.

Voit lähteä mukaan Paulan ja Popedan yhteisristeilylle varaamalla matkan täältä.

Kilpailut

Uusimmat