Paula Koivuniemi on myyty maailmantähdestä - keikalla yhteisveto Tom Jonesin kanssa?

12.03.2015 08:22 - Anna Hopi

12. kesäkuuta Jyväskylässä räjähtää, kun Paula Koivuniemi nähdään lavalla Tom Jonesin kansa Sataman Yössä.

Laulajakonkari on luonnollisesti otettu kunniasta, sillä Paula Koivuniemi on fanittanut Walesin tiikeriä koko ikänsä. Tästä syntyi aikanaan menevä hittibiisi Kuuntelen Tomppaa.

Tullaanko Jyväskylässä järjestettävässä tapahtumassa kuulemaan Tom Jonesin ja Paulan yhteisveto?

- Sehän olisi siis aivan pysäyttävää. Siinä voisi melkein lopettaa nämä laulamiset, mutta aika varovainen tässä olen, ettei mene liian pitkälle toiveineni. Se on yksi iso asia omalla uralla. Teen ihan oman show'ni paikan päällä. Kuuntelen Tomppaa jätetään tietysti ihan loppuun siihen, kertoi Koivuniemi.

- Kun jotain asiaa ajattelee tarpeeksi, niin ainakin mun kohdalla on käynyt paljon isoja asioita. Kun menee asioita kohti, niin ne toteutuvat. Toivon, että yleisön edessäkin voitaisiin kohdata jomman kumman setissä, että "Hei!"

Koivuniemi tapasi Tom Jonesin The Voice of Finland -ohjelman ansiosta, kun ryhmä pääsi tapaamaan Lontooseen Britannian The Voice -ohjelman tähtivalmentajia. Toisen kerran hän näki tähden Turussa takahuoneessa tämän keikan jälkeen.

- Nyt ei koskaan tiedä, mitä tapahtuu Jyväskylässä, että pääsenkö tapaamaan. Ainakin samalla stagella esiinnytään.

Hän kuvaa Walesin tiikeriä maailmanmieheksi ja maailmantähdeksi.

- Ei ole mitään diivailuita. Kun hänet kohtaa, niin näkee kyllä karisman. Se vetää puoleensa ja pysäyttää, kun häntä kättelee ja hän alkaa puhumaan sillä makealla soundilla. Isoissa maailmantähdissä täytyykin olla jotain erityistä.

Kuuntele alta Paula Koivuniemen Tom Jonesille omistettu kappale Kuuntelen Tomppaa.

 

Katso täältä lisätietoa Sataman Yöstä, jossa nähdään Paula Koivuniemi ja Tom Jones.

 

Kilpailut

Uusimmat