Riku Rantala jyrähtää HS:n kolumnissa: "Suomessa suhtaudutaan lapsiin vihamielisesti"

22.10.2014 16:41 - Anna Hopi

Madventures-tähti Riku Rantala on nähnyt erilaisia kulttuureja maailmalla reissatessaan, ja hänestä on käsittämätöntä, miten negatiivisesti suomalaiset suhtautuvat pieniin piltteihin.

Riku Rantala kirjoitti Helsingin Sanomien kolumnissa ihmettelevänsä suomalaisten suhtautumista lapsiin. Hän kertoo omien reissukokemustensa näyttävän toteen erään suomalaisiin liittyvän yleistyksen.

"Missään päin maailmaa en ole kohdannut yhtä vihamielistä suhtautumista lapsiin kuin Suomessa." Kirjoittaa Rantala tekstissä.

"Tuhahtelua, kun pieni ihminen itkee tai hihkuu – ikään kuin julkisissa tiloissa tulisi pitää turpansa kiinni. Irvistelyä, kun lapsia saapuu samaan junanvaunuun tai lentokoneen viereiselle penkkiriville. Kärttyisten asiakkaiden antamia poistumiskehotuksia ravintoloista, kun täysin luonnollisesti käyttäytyvät pikkulapset "eivät osaa käyttäytyä".

Lasten kanssa matkustaessa huomaa, että edellä mainitut esimerkit eivät useimmiten ole ongelma missään muualla. Lapsia siedetään, koska heitä pitää sietää – se kuuluu hyviin tapoihin. Yksivuotiaan rääkynä ei aiheuttanut täyteen ahdetussa karibialaisessa pikkubussissa pienintäkään korvanlotkautusta. Kreikassa ukkelit jättivät ateriansa kesken jalkapalloillakseen hetken kaksivuotiaan kanssa tavernan pihalla."

Madventures-tähti ihmettelee suomalaisten luonnotonta suhtautumista lapsiin. Hänen mukaansa suhtautuminen lapsiin kielii oman lapsenomaisuuden tukahduttamisesta. Rantala kertoo syyllistyneensä vastaavaan käytökseen itsekin. Oman moukkamaisuutensa mies tajusi vasta tultuaan isäksi.

Lue koko kolumni täältä.

 

Lastenpsykiatri kertoi äskettäin, mitä asioita vanhemmat eivät yleensä ymmärrä lapsistaan. Lue juttu täältä.

Kilpailut

Uusimmat