Stina Girs esiintyi raitiovaunussa - kyydissä vain Iskelmän kuulijoita

30.01.2015 02:00 - Mikko Räsänen

Helsingin liikenteessä nähtiin eilen erikoinen kyyti, kun Stina Girs oli saanut käyttöönsä oman raitiovaunun. Kyytiin pääsi joukko Iskelmän kilpailuvoittajia.

Stina Girs julkaisee tänään uutuusalbuminsa Labyrintin. Eilen albumin julkaisuun otettiin kuitenkin erikoinen varaslähtö. Stina oli saanut käyttöönsä kokonaisen raitiovaunun, jossa hän järjesti levynjulkaisukeikan pienelle yleisölle. Mukaan matkalle pääsi vain joukko Iskelmän kuulijoita, jotka olivat voittaneet matkan radion kilpailusta.

Matkalla Stina esitti uuden levynsä kappaleet.

- Enpä ole ennen ollut keikalla, jossa joutuu keskittymään pystyssä pysymiseen, Stina nauratti yleisöä, kun joutui laulaessaan tarttumaan raitiovaunun käytävän tankoon raitionvaunun kääntyessä kadulta toiselle.

Stina Girsin Labyrintti ilmestyy siis tänään. Stinan voi nähdä livenä Iskelmägaalassa Tampereella 16. helmikuuta. Sitä ennen kannattaa kuunnella levyn singlelohkaisu Mä tahdon tietää, mitä rakkaus on.

Kilpailut

Uusimmat