Suosikkimuusikko kuoli - Anssi Kela suree ystäväänsä

26.01.2016 08:30 - Anna Hopi

Zarkus Poussa kuului muun muassa muusikko Anssi Kelan ystäväpiiriin.

Muusikko Markus "Zarkus" Poussa on kuollut. Asiasta infosi Hemma Beast -yhtye Facebook-sivuillaan. Vuonna 1975 syntynyt Poussa soitti yhtyeessä rumpuja.

Anssi Kela suree ystävänsä poismenoa. Laulajan mukaan Poussa sai sairaskohtauksen laivalla keikkansa jälkeen. Hänet vietiin helikopterilla Tukholmaan, mutta miestä ei pystytty pelastamaan sairaalassa.

Kela muistelee Facebook-päivityksessään Poussaa, joka soitti hänen kanssaan aikoinaan samassa yhtyeessä.

- Päädyimme lopulta samaan bändiin: Zarkuksesta tuli Pekan ja Suden perkussionisti ja taustalaulaja. Pian huomasimme, ettei Poussa-jäbä ollut kuin me muut. Hänelle oli kirjoitettu bändiimme sivurooli, mutta kyseessä oli elämää suurempi hahmo, josta tuli yleisön edessä kantava voima, kertoo mies.

- Keneltäkään tuskin jäi huomaamatta maaniselta näyttänyt isokokoinen tyyppi, joka hakkasi tamburiinia omaan päähänsä — ja lauloi tietysti samaan aikaan täydellisen puhtaasti.

 

Musertunein mielin olemme ottaneet vastaan uutisen rakkaan ystävämme Zarkuksen poistumisesta keskuudestamme. Yksi...

Julkaissut Hemma Beast 25. tammikuuta 2016

Kaunis talvipäivä. Valkoinen maa, kirkas taivas, pari astetta pakkasta. Olen juuri vetänyt tyttäreni pulkassa...

Julkaissut Anssi Kela 25. tammikuuta 2016

Kilpailut

Uusimmat