Toivo Kärki 100 vuotta - juhlakonserteissa esiintyvät Paula Koivuniemi ja Jenni Vartiainen!

16.03.2015 15:00 - Anna Hopi

Legendaarisen Toivo Kärjen musiikkia tullaan kuulemaan keväällä Helsingissä ja Tampereella.

Suomalaisen tangon ja iskelmämusiikin mestarisäveltäjänä tunnetun Toivo Kärjen syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi sata vuotta. Juhlavuoden kunniaksi järjestetään kaksi konserttia; vappuaattona 30. huhtikuuta Helsingin Finlandia-talolla ja 2. toukokuuta Tampere-talossa. Juhlakonserteissa kuullaan ikimuistoisia Toivo Kärjen sävellyksiä huippuartistien tulkitsemina.

Konsertin solisteina esiintyvät Paula Koivuniemi, Jenni Vartiainen, Pentti Hietanen sekä Dallapé –orkesterista tuttu Juha Hostikka. Konsertin kapellimestarina toimii Antti Rissanen ja orkesterina Paula Koivuniemen yhtye vahvistettuna jousikokoonpanolla.

Toivo Kärki (1915 – 1992) oli oman aikansa menestynein suomalainen iskelmäsäveltäjä. Hänen sävellyksensä olivat kaksi kertaa Suomen edustajana Eurovision laulukilpailussa ja hänen laulujaan levyttivät muun muassa Henry Theel, Olavi Virta, Metro-tytöt, Tapio Rautavaara, Eino Grön, Viktor Klimenko, Lasse Mårtenson, Katri Helena, Fredi, Georg Ots, Frederik ja Juha Vainio. Monista Toivo Kärjen sävellyksistä on vuosien mittaan tehty kymmeniä levytyksiä. Teoston mukaan hänen eniten esitetty kappaleensa viime vuosina on ollut kaihoisa Kulkurin iltatähti. Kärki muistettaneen parhaiten tunteellisista tangoistaan ja railakkaista rillumarei-ralleistaan. Hänen skaalansa ulottui kuitenkin lastenlauluista marsseihin.

Alunperin idea juhlakonserteista tuli Paula Koivuniemeltä, joka halusi näin muistaa Toivo Kärjen elämäntyötä. Paula tapasi Toivon ensimmäisen kerran vuonna 1965 ja seuraavana vuonna Paula solmi ensimmäisen levytyssopimuksensa. Kärki valitsi Paulalle tämän ensimmäisen levytyksen, kappaleen Perhonen. Paula kuvailee Kärkeä isähahmoksi, joka piti hyvää huolta laulajistaan.


Katso alta Toivo Kärki 100 vuotta -juhlakonserttien aikataulut.

30.4.2015 Helsinki, Finlandia-talo klo 19.00

Liput toimituskuluineen alk. 46,50 € Lippupalvelusta

2.5.2015 Tampere, Tamperetalo (Iso sali) klo 19.00

Liput toimituskuluineen alk. 46,50 € Lippupisteestä ja Tampere-talon Lipputoimistosta (puh. 0600 94500 (1,40 €/min.+pvm)

Konserttien kesto n. 2,5h sis. väliajan.

 

 

Jenni Vartiainen kuvaili äskettäin Eden-singleään - lue kuvaus täältä.

Kilpailut

Uusimmat