Tulevassa suomalaisessa musiikkielokuvassa mukana huipputekijöiden kappaleita

20.02.2015 13:05 - Rea Tallgren

Musiikkielokuvan Ollaan vapaita traileri on nyt julkaistu. Elokuvan kappaleista ovat vastanneet useat suomalaiset musiikintekijälahjakkuudet.

Ollaan vapaita on nykypäivään sijoittuva raikas ja koskettava tarina kolmekymppisestä Seljasta, jonka ystävien- ja työntäyteisen elämän sekoittaa hänen 16 vuotta sitten adoptoitavaksi antamansa poika. Elokuvan on ohjannut Oskari Sipola.

Kyseessä  on uudenlainen musiikkielokuva, jonka kappaleista ovat vastanneet muun muassa Paula Vesala, Olavi Uusivirta, Terhi Kokkonen, Joel Melasniemi, Kerkko Koskinen, Sanni ja Elias Kaskinen.

Elokuvan näyttelijöitä nähdään esimerkiksi Maria Ylipää, Anu Sinisalo ja Riku Nieminen. Elokuva saa ensi-iltansa 7.8.2015.

Katso elokuvan traileri alta.

Kilpailut

Uusimmat