Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaani julkaisee uuden singlen: "Nimeksi oli tulla Aamurukous"

01.08.2014 14:30 - Anna Hopi

Käpälikkö-albumi näkee päivänvalon 3. lokakuuta, mutta sitä ennen kansa pääsee tutustumaan Lisätään lämpöä -singleen.

Suosiotaan tasaisesti kasvattanut Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaani on saanut valmiiksi 3. lokakuuta julkaistavan Käpälikkö-levyn. Nyt levyltä julkaistaan ensimmäisenä singlenä kappale Lisätään lämpöä.

- On aina yhtä vaikeaa julkaista ensimmäinen laulu tulevalta levyltä. Se ei kerro levystä kaikkea, vaan on on yksi pala kokonaisuudesta. Uusi levy on minulle rakas. Käpälikkö on tärkeä, ellei jopa se kaikkein tärkein levy tähänastisista. Me olemme tehneet sen yhdessä Kaihon Karavaanin kanssa alusta loppuun. Se on kuva meistä, kertoi Tuure Kilpeläinen.

- Lisätään lämpöä laulun nimeksi oli tulla Aamurukous. Se on pyyntö tai parahdus, joka tämänhetkisillä helteillä tuntuu vähän oudolta. Outouden tunnetta lisää se, että tämä kesä on heittänyt eteemme ihania ja armollisia ihmisiä. Katsoin pakettiauton ikkunasta kaunista suomalaista maisemaa ja olin painaa jarrua tämän julkaisun kanssa. Uutiset keskeyttivät, taas ovat raketit viuhuneet ja koston kierre jatkuu. Hyinen ja monimutkainen on maailma. Ei voi tehdä muuta, kuin lisätä halkoja lähimpään nuotioon.

Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaanin aiemmat albumit Valon Pisaroita (2010), Erämaa (2011) ja Afrikan Tähti (2012) ovat kaikki myyneet platinaa. Tulevan levyn julkaisee Kaiho Republic.

Yhtye lähtee marraskuun alussa Käpälikkö-konserttisalikiertueelle, jonka liput ovat nyt myynnissä. Missä Tuure ja kumppanit keikkailevat parhaillaan? Katso tiedot täältä.

Kilpailut

Uusimmat