Vain ylipainoiset kärsivät suonikohjuista - ja muita myyttejä naisille tutusta ongelmasta

12.09.2014 16:00 - Sanna Wänskä

Suonikohjuista kärsii harmittavan moni ihminen, eikä näky ole välttämättä ilo silmille. Tilaan liittyy kaikenlaisia harhaluuloja, joista yleisimmät oikaisemme alla olevassa jutussa.

Suonikohjuista kärsii suurin osa meistä jossain vaiheessa elämäänsä. Niihin liittyen on olemassa paljon kyseenalaista tietoa. Lue alta suurimmat harhaluulot suonikohjuihin liittyen.

1. Ihmiset, jotka ristivät jalkansa, saavat todennäköisemmin suonikohjuja

Ei ole mitään näyttöä sille, että jalat ristissä istuminen aiheuttaisi suonikohjuja tai lisäisi niiden syntymistä. Suonikohjujen syntyminen johtuu geeneistäsi, eli siihen vaikuttavat vanhemmiltasi saatu perimä - eivät tapasi ristiä jalkasi.

2. Ainoastaan vanhat ja ylipainoiset kärsivät suonikohjuista

Geeneilläsi on suurempi vaikutus suonikohjujen syntyyn kuin iälläsi. Suonikohjut ovat toki yleisempiä vanhemmilla ihmisillä, mutta mikään ei estä myös nuoria saamasta niitä. Sukupuolella ei myöskään ole merkitystä suonikohjujen syntyyn - eli niitä voi tulla myös miehille.

3. Suonikohjut ovat vain kosmeettinen virhe, eikä niitä tarvitse hoitaa

Hoitamattomina suonikohjut voivat johtaa paljon isompiin haittoihin, kuten veritulppaan tai ihovaivoihin. Jopa viidesosalla ihmisistä suonikohjut johtavat jalkojen haavaumiin.

4. Raskaus aiheuttaa suonikohjuja

Raskaus voi pahentaa suonikohjuja, jos niitä on jo ennestään. Se ei kuitenkaan ole itsestään syy niihin. Joskus naiset luulevat suonikohjujen parantuvan raskauden aikana, mutta turvotus saa ne hetkeksi häviämään näkyvistä. Synnytyksen jälkeen saata tehdä jälleen näköhavainnon niistä. Muista siis tarkastaa ja hoitaa tilanne ajoissa.

Lähde: Female First

 

 

Kirjoitimme suonikohjujen hoidosta aiemmin. Lue lisää aiheesta täältä.

Kilpailut

Uusimmat