Vieläkö muistat Lassi Valtosen? Idols-tähti tekee paluun uudella kappaleella

20.05.2016 14:05 - Anna Hopi

Uusi single Naapurin tyttö julkaistaan tänään.

Viisi vuotta levytystaukoa viettänyt Lassi Valtonen tekee paluun tänään julkaistavalla Naapurin tyttö -singlellä. Joutsenosta kotoisin oleva, mutta nykyään Tampereella asuva Valtonen tuli tutuksi koko kansalle vuoden 2011 Idols-ohjelman ujona ja hurmaavana tulkitsijana, joka jätti ennakkosuosikin asemassa kilpailun kesken omasta tahdostaan. Valtosen kultaa myynyt debyyttilevy Kukin tyylillään julkaistiin samana vuonna.

Levytystauon aikana Valtonen on biisien kirjoittamisen ja satunnaisen keikkailun lisäksi kouluttautunut oppisopimuksella kokiksi sekä " puuhaillut sitä sun tätä, tehnyt virheitä, oppinut niistä ja maistellut ja haistellut elämän tuulia." Uutta albumia Valtonen on työstänyt tuottaja Erno Laitisen kanssa.

Debyytistä poiketen tulevan albumin kaikki kappaleet ovat Lassin omaa käsialaa. Tänään julkaistava Naapurin tyttö -single on yksi vaivattomimmin syntyneistä uusista kappaleista.

- Istuin Tampereella kotini ikkunalaudalla ja katselin kun naapurirapusta astui ulos kaunis vaalea tyttö. Polttelin tupakin loppuun ja tämä biisi tuli vain ulos. Hauska huomata, että noin vaivattomasti ja pienen sattuman avustuksella syntyneestä kappaleesta tuli lopulta mun kakkosalbumin eka single, Valtonen kertoo.

Valtosen mukaan Tuleva albumi on tyyliltään melko erilainen kuin akustinen ja tunnelmaltaan rauhallinen debyyttilevy.

- Siihen vaikuttaa toki sekin, että nyt kaikki levyn kappaleet on nyt peräisin meikäläisen kynästä. Jos sitä nyt jotenkin pitää kuvailla, niin olkoon sitten vaikka rockin, grungen ja folkin sekoitusta. Mihin sitä koira karvoistaan pääsisi, Valtonen nauraa.

Kilpailut

Uusimmat