Voimakaksikko Turusta: Sima kutsuu kansan tanssilattialle

13.04.2015 14:54 - Anna Hopi

Turkulainen kaksikko Sima julkaisee kesän lopussa debyyttialbuminsa. Mathiakselta ja Jussilta on kuultu muun muassa hitit Tää on rakkautta ja Tanssilattialla.

Parikymppisten tähtien viimeisin veto on kolmas single Semihyvä boogie. Uusi, vakavampaa otetta sisältävä single on tulossa

- Ei ole enää temaattisesti tanssibaarissa. Levyllä on tasaisesti totisia biisejä ja hauskaa biletystäkin, kertoi yhtyeen Jussi Iskelmälle.

- Keikkoja on ollut tasaisesti, opiskelijabileitä on ollut paljon. Siellä jengi ottaa hyvin vastaan nekin kappaleet, joita ei ole vielä kuultu. Keikoilla näkee kaikenikäistä porukkaa, ei ole pelkkiä opiskelijoita.

Matthias ja Jussi tapasivat lukion liikuntatunnilla vaihtopenkillä ja kun urheilu ei kiinnostanut, nuorukaiset alkoivat jutella musiikista. Sima aloitettiin vitsillä, josta tulikin totta.

- Istuttiin tuossa mun parvekkeella ja huomattiin, että tuli sähköpostia Sony Music Finlandilta. Emme ottaneet sitä heti tosissaan, mutta seuraavana päivänä tajuttiin, että ehkä siihen viestiin pitäisi vastata. Lähdettiin käymään Helsingissä ja nyt levy on jo valmis.

"Sima maistuu parhaalta suomenruotsalaisten tekemänä"

Siman musiikissa kuuluu groove ja menneiden vuosikymmenten vaikutukset. Onko bändillä omia idoleita?

- Ei ole mitään yhtä tai kahta, mitä voisi suoraan sanoa. ollaan kuunneltu kaikenlaista musaa, mutta paljon tulee kuunneltua vanhoja kasaribändejä ja 60-70-luvun Earth Wind & Firea. Sieltä se tulee, yhdistellen, kommentoi Jussi.

- Emme ole katsoneet paljon suomalaisia keikkoja, mutta ollaan otettu esimerkiksi Bruno Marsilta tanssiliikkeitä. Viime keikkaa varten treenattiin koreografioita, haluamme saada senkin homman haltuun. Pieni jännitys on hyvä, kun et ihan tiedä, mitä teet lavalla. Siitä helposti tuleekin ne parhaat jutut. Lavalla on paljon spontaania, mutta jotain pitää miettiäkin, ettei mene lukkoon.

Mistä tulee nimi Sima?

- Mietittiin, että halutaan joku iskevä nimi, eikä mitään liian pitkää. Silloin oli vappu ja simaa lähettyvillä, niin otettiin se nimi. Siihen ei ole mitään syvällistä tarinaa. Jos juon simaa, niin se on ilman rusinoita. Kunhan se on suomenruotsalaisten tekemää! Se maistuu parhaalta.

Katso alta Siman musiikkivideo Tanssilattialla.

 

Sima yhdisti voimansa Neon 2-yhtyeen kanssa. Jussi Rainion ääni tuo yhtyeen grooveen omaa voimaansa. Kuuntele täältä Tää on rakkautta -biisi.

Kilpailut

Uusimmat