Yle: Lapsia nimetään Cheekin mukaan - katso muut tämän hetken suosikkinimet!

22.07.2014 19:59 - Anna Hopi

Hip hop -tähti Cheekin suosio näkyy myös siinä, että vuoden 2013 eniten suosiotaan kasvattanut poikien etunimi oli Jare.

Nimistöntutkimuksen dosentti Minna Saarelma-Paukkalan mukaan julkisuuden henkilöt vaikuttavat selkeästi etunimien suosioon. Jare ei ole ainut kansan julkkikselta omaksuma etunimi.

- Samalla tavalla viime vuonna Robin nousi suosioon ja nimi pääseekin vuonna 2015 kalenterinimeksi. Tyttöjen nimissä esimerkiksi Erin on tällä hetkellä suosittu, kertoi Saarelma-Paukkala Ylelle.

Yleisesti ottaen Suomessa annetaan muuhun Eurooppaan verrattuna erikoisia nimiä. Suosituimpiakin nimiä saavat vain alle kaksi prosenttia ikäluokasta. Monet vanhemmat keksivät jälkipolvilleen täysin yksilöllisiä nimiä.

Niistä esimerkkinä mainittiin tyttöjen nimet Karpalo, Kastanja, Leinikki, Kevät ja Kide, sekä poikien Jyly, Leimu, Repo, Routa ja Talvi. Vuonna 2013 syntyneistä tytöistä jopa kuusi prosenttia sai uniikin nimen. Poikien kohdalla luku oli neljä prosenttia. Uusien luontoaiheisten nimien lisäksi moni tekee vanhoista nimistä uuden muunnoksen.

TOP10 Tyttöjen etunimet

1. Emma
2. Aino
3. Aada
4. Venla
5. Sofia
6. Emilia
7. Helmi
8. Ella
9. Iida
10. Siiri

TOP10 Poikien etunimet

1. Onni
2. Elias
3. Leo
4. Oliver
5. Eetu
6. Veeti
7. Aleksi
8. Niilo
9. Eino
10. Leevi

Tyttöjen etunimet nousussa

1. Aurora
2. Mila
3. Mimosa
4. Alma
5. Adele
6. Aava
7. Vanessa
8. Kaisla
9. Alina
10. Sanni

Poikien etunimet nousussa

1. Jare
2. Samuel
3. Benjamin
4. Tuukka
5. Hugo
6. Jooa
7. Luka
8. Sulo
9. Justus
10. Noel

Tyttöjen etunimet laskussa

1. Noora
2. Ronja
3. Nelli
4. Netta
5. Sonja
6. Saana
7. Iina
8. Roosa
9. Ada
10. Eveliina

Poikien etunimet laskussa

1. Jere
2. Ville
3. Jesse
4. Kalle
5. Roope
6. Juho
7. Roni
8. Niko
9. Santeri
10. Aaro

Lähde: Yle.

Kilpailut

Uusimmat