Yonan Syyt-kappale kertoo rakastumisesta - katso musiikkivideo

13.03.2015 11:08 - Anna Hopi

Musiikillisena kameleonttina tunnettu laulaja- ja lauluntekijä Yona julkaisee tänään ensimmäisen singlen tulevalta albumiltaan.

Tällä kertaa Yonan sielunmaisemaa maalaillaan soul-sävyin kappaleella Syyt, jonka Yona on tehnyt yhteistyössä muusikko Matti Pitkäsen kanssa. Tähden mukaan kappale kertoo rakkaudesta ja rakastumisesta - siitä, että toisesta saa aamuihinsa syyt. Lue lisää täältä.

Taustaorkesterina soi Yonan mukana tähänkin asti vaikuttanut Liikkuvat Pilvet jousineen ja harppuineen. Tuotannosta vastaa aiempaan tapaan deejinäkin tunnettu Didier Selin. Videon on ohjannut Hannu Aukia.

Katso video alta.


Tuleva levy julkaistaan huhtikuun 17. päivä ja se liikkuu aiempaa popimmilla vesillä. Levy kantaa nimeä Yona: Naivi.

- Luvassa on biitimpi ja popimpi Yona-levy, tyylilleni uskollisesti kuitenkin. Levyn nimi on Naivi koska sen kappaleet peilaavat paljon lapsuutta ja nuoruutta, jolloin uskoimme vielä kaiken olevan mahdollista. Levyllä on rankkaakin dialogia sisäisen teinini kanssa, kadonneen idealismin ikävöimistä, paremman huomisen toivoa, paljastaa Yona.

Levyä juhlitaan 10.4. käynnistyvällä kiertueella. Päivät ja paikat löytyvät alta.

10.4. Turku, Dynamo              
11.4. Espoo, Louhisali
17.4. Tampere, Telakka
18.4. Helsinki, Korjaamo
23.4. Jyväskylä, Lutakko
24.4. Oulu, 45 Special
25.4. Rauma, Kulttuurikuppila Brummi  
16.5. Helsinki, Siilitie 60-v Kyläjuhlat
5.6. Lahti, Möysän baari
6.6. Salo, Hometown (duo)

 

Kilpailut

Uusimmat