Perjantaina Aamuvirkkulassa on kaikki pallot ilmassa.
Anna-Mari on studiossa ypöyksin. Silloin on mahdollisuus pelata Anna-Marin Jymypottia (tai perinteistä Jymypottia, mutta se ei ole toivottavaa) klo 7.30.
Kaleidoskoopissa artistit vauhdittavat Aamuvirkkulaa rekkakiertueelle, joka starttaa maanantaina 21.5. Turusta ja jatkuu Tampereen, Lahden ja Kouvolan kautta Helsinkiin.
"Sinulta näyttää tuo paskanpuhuminen luonnistuvan, haluaisitko kokeilla sitä radiossa?" Näillä kauniilla sanoilla minua lähestyttiin 12 vuotta sitten, ja tässä sitä ollaan.
"Kaikkea kannattaa kokeilla, paitsi pikkusiskoa ja kansantanhua" - sanotaan. (Vanhempani olivat viisaita ja jättivät siskon tekemättä ja kansantanhukurssin varaamatta, vaikka satubaletin kevätjuhlista onkin noloa kuvamateriaalia olemassa).
Mutta muutoin olen elänyt tuon sanonnan todeksi, parhaani mukaan. Poikkihuilu, Himalajan valloitus, putkityöt, näytteleminen, nuorisonohjaaminen, jääkiekko, kitaransoitto, 12 neliön asunto alivuokralaisena, tietokilpailut ja vaikkapa rekikoirien EM-karsintojen juontaminen 18-vuotiaana, koirista mitään tietämättömänä jolppina. Joten, kun minua lähestyttiin tuolla viehättävällä puhelulla turkulaisen paikallisradion toimesta, en voinut kuin sanoa; "no kokeillaan!"
Tämä kokeilu on venynyt ja venynyt, koska toisin kuin happivaje Himalajan vuoristossa yli viidentuhannen metrin korkeudessa, tämä touhu on mukavaa. Edelleen jatkan elämänmittaista tutkimusmatkaani, jonka tuoreimmat valloitukset ovat avioliitto, pojan syntymä ja rintamamiestalo. Joista toivon ja uskon, ettei mikään jää kokeiluksi, vaan pysyviksi osasiksi elämääni, kuten tälle radiotyöllekin näyttää käyneen.
Anna-Mari Raaska
Äiti, viihdepuhuja ja estynyt pianisti/kirjailija/taidemaalari/näyttelijä. Mikä minua esti? Olisi kivempaa syyttää äitiä, virikeköyhää lapsuutta tai ilkeämielisiä pääsykoetuomareita, mutta todellinen este taisi olla laiskuus. Olen edelleen hyvin laiska. Sen verran, kun nyt kahden teini-ikäisen totaaliyhäri voi. Tykkään loikoilla, mietiskellä ja lueskella.
Mielipiteitäni maailmasta:
Lapset: Suosittelen lämpimästi niiden tekemistä! Ajattele nyt - voit itse tehdä ihmisen, jota rakastat varmasti ja ikuisesti! Ystävien, sukulaisten ja miesten kanssa se on tuurista kiinni.
Raha: Kivaa, mutta vaikeasti hallittavaa. Laskujen avaaminen on ehdottomasti eniten verenpainetta nostava asia elämässäni.
Miehet: mahtavia otuksia, joskin heitä on helpompi ihailla kaukaa kuin läheltä.
Sanna Wänskä
Olen Aamuvirkkulan kolmas pyörä, jonka tunnistaa naurusta ja aamuaivastuksesta. Tuottajan työnkuvaani kuuluu pitää silmällä, että lähetys pysyy jokseenkin raiteillaan ja Anna-Mari suunnilleen kartalla. Ja käydä ostamassa suklaata, jos aamuvieraalle iskee sokerihimo.
Tulen pohjoisesta (Keminmaa!), rakastan radiota ja lentokenttiä.
Ja kyllä, diggailen Kaija Koon Tinakenkätyttöä ja Haddaway-henkisiä ysäreitä, mistä Timo muistaa usein lähetyksessä kuittailla.
Aamuvirkkula joka arkiaamu klo. 6-10.
Aamuvirkkula erottaa oleellisen epäoleellisesta - ja kertoo ne molemmat! Prinsessa Madeleinen alusmekon väri, eduskunnan saamattomin kansanedustaja, Teemu Pukin kierrepotku - kaikki tämä ja paljon muuta pääsee arkiaamuisin Timon ja Anna-Marin suurennuslasin alle.
Mitään ei ole käsikirjoitettu, ja mitä tahansa voi tapahtua. Puhuvien päiden sijaan laitetaan kroppaa likoon, monellakin tavalla...
Aamuvaaka 06.10
Jymypotti 07.35
Pikavalinta 09.03
Lisäksi Äänikuva-arvoitus (ma), Naistenlehtikatsaus (ti), Juha Vuorisen Totuuden Hetki (ti & pe), Kaleidoskooppi (pe).
Aamukahvipöytä katetaan tietysti koreaksi aina, kun vastaan tulee ihminen, joka herättää tunteita, kiinnostusta tai kysymyksiä.
Jymypotti
Rahaa puhtaana käteen - vai puhdas t-paita kaappiin? Iskelmän jymypotti jaossa jokaisena arkiaamuna tietäjien kesken.
Korjaa potti tai kasvata sitä!
Arkisin heti puoli kahdeksan jälkeen.
Studion numero 020 366 800.