Tamperelainen Lovex palaa uudella sinkulla!

31.01.2011 14:09 -

Guardian Angel -hitillään megasuosion saavuttanut Lovex palaa estradille!


Tamperelainen rockyhtye Lovex on kaikessa hiljaisuudessa valmistellut uutta ja samalla kolmatta pitkäsoittoaan. Yhtyeen ensimmäinen singlelohkaisu uudelta albumilta on Slave For The Glory, joka julkaistaan digitaalisesti perjantaina 11.2.2011. Lovexin toukokuussa julkaistava albumi on pääosin yhtyeen omaa käsialaa ja tuottajan roolissa on toiminut kosketinsoittaja Christian. Yhtye uusi levytyssopimuksen tammikuussa 2011 EMIn kanssa, jonka kautta bändin aiemmat levyt on myös julkaistu.

"Bändi halusi uudistua selkeästi ja koimme, että se olisi helpointa kun toteuttaisimme albumin itse. Sen takia ei levyä tehdessä otettu mukaan ketään ulkopuolista tuottajaa, äänittäjää tai miksaajaa. Sävellettiin kolme levyllistä biisejä haistellessamme uusia tuulia, ja saimme kerrankin tehdä levyn rauhassa ilman tekoprosessia keskeyttäviä kiertueita. Olemme todella innoissamme uudesta levystä ja uudesta sopimuksesta EMI:n kanssa. Koemme kasvaneemme ja löytäneemme itsemme uudelleen. Nyt ei enää yritetä olla mitään muuta, kuin sitä missä tämä bändi luonnostaan toimii parhaiten, ja sen kuulee varmasti jokainen, joka uutta albumia kuuntelee", kertoo Theon.

Lovex on tunnettu isoista radiohiteistä ja peräti viisi yhtyeen singleä (Guardian Anglel, Bleeding, Remorse, Die A Little More ja Anyone Anymore) ovat nousseet Suomen virallisen singlelistan top kolmoseen. Lovexin ensimmäinen singlelohkaisu Guardian Angel nousi suoraan sinkkulistan ykköseksi ja kappaleen Muuvi-palkittu video sai Emma -ehdokkuuden vuonna 2007. Lovexin singlejä on myyty yhteensä yli 12 000 kappaletta. Lovexin vuonna 2006 julkaistu debyyttialbumi Divine Insanity on myynyt lähes 20 000 kappaletta ja ylittänyt kultarajan. Albumi julkaistiin vuonna 2007 Saksassa, Itävallassa, Sveitsissä ja Japanissa ja yhtye on tehnyt useita Euroopan kiertueita ja käynyt kaksi kertaa konsertoimassa Japanissa. Divine Insanity nousi Saksan albumilistan sijalle 20# ja Viva-kanavalla rotaatiossa ollut Guardian Angel nousi singelistan sijalle 22#. Vuonna 2008 yhtye julkaisi Pretend Or Surrender -albumin ja ensimmmäinen singlelohkaisu Take a Shot nousi huhtikuussa 2008 Suomen soitetuimmaksi kappaleeksi.

www.lovex.fi

Kilpailut

Uusimmat