15 vinkkiä, joilla voit säästää ruokakaupassa

27.02.2014 15:00 - Linda Arponen

Rahojen ollessa vähissä ruokakauppa on sellainen paikka, jossa voi helposti säästää.

Kaikki ovat joskus kokeneet sen: rahat ovat vähissä. Ilman ruokaa on kuitenkin mahdotonta elää, joten ruokakaupassa käymistä ei voi tiukassa rahatilanteessakaan lopettaa.

Ensimmäinen askel säästämisessä on tiedostaa omat tulonsa ja menonsa. Mieti myös, missä asioissa voisit säästää.

Seuraavassa on lista, josta voit hakea apua säästötavoitteissasi.

1. Osta kausihedelmiä ja -vihanneksia

Silloin kun mahdollista, osta kauden hedelmiä ja vihanneksia, sillä silloin ne ovat halvimmillaan.

2. Tee ostoslista

Ennen kuin lähdet kotoa kauppaan, kirjoita itsellesi ostoslista. Suunnittele ateriasi etukäteen ja osta sen perusteella ruokasi. Jos seuraat listaasi, et tule ostaneeksi turhia asioita.

3. Älä mene kauppaan nälkäisenä

Kauppaan meno tyhjällä vatsalla ei ole koskaan hyvä idea. Tulet vain ostaneeksi liikaa ruokaa ja sellaista, jota et tarvitse.

4. Älä osta merkkituotteita

Yleensä halvemmat tuotteet maistuvat aivan yhtä hyviltä kuin tunnetut merkkituotteet.

5. Vertaile hintoja

Eri kaupat myyvät tuotteitaan eri hinnoilla. Tee siis hiukan vertailua ja valitse halvempi kauppa.

6. Säilö ja pakasta ruokia

Pakasta ruokia ja opettele säilömään ja esimerkiksi kuivattamaan elintarvikkeita.

7. Käy keittiösi läpi ennen ostosreissua

Ennen kuin teet ostoslistan, käy läpi kaappisi ja katso, mitä sinulla on jo entuudestaan. Mieti myös, mitä voisit tehdä jo omistamistasi ruoista ja vältä näin niiden vanhentuminen.

8. Syö terveellisesti

Vaikka se saattaakin yllättää, terveellinen syöminen ei itse asiassa nosta ruokalaskusi suuruutta. Näin siksi, että lautaskoot ja samalla syödyn ruoan määrät ovat pienempiä. Lisäksi rahaa ei mene epäterveellisiin herkkuihin, kuten sipseihin ja limuihin.

9. Hanki kauppojen bonuskortit

Bonuskortilla voit saada alennuksia tietyistä kaupoista.

10. Leikkaa itse

Osta tuotteet kokonaisina ja leikkaa itse, sillä esimerkiksi valmiiksi leikatut vihannekset ja hedelmät ovat kalliimpia ja pilaantuvat helpommin.

11. Tarkista kuittisi

Kaupan kassoilla tapahtuu virheitä eikä kuitteihin tulostu aina oikeat hinnat. Tarkkaile siis hintoja sitä mukaa, kun kassahenkilö skannaa tuotteitasi. Tarkista myös kuitti ennen kuin lähdet kaupasta, että voit varmistua kaiken menneen oikein ja että olet saanut kaikki mahdolliset alennukset.

12. Katso ylä- ja alahyllyille

Kaupoilla on usein tapana laittaa kalleimmat tuotteet sille tasolle, josta ne on helpointa napata. Katso siis myös ylä- ja alahyllyille, saatat löytää sieltä edullisempia vaihtoehtoja.

13. Käy kaupassa harvemmin ja osta kerralla enemmän

Harvemmat kauppareissut vähentävät heräteostosten määrää.

14. Sijoita ruoat oikein

Aseta uudet ostokset vanhojen taakse kaappeihin, jotta käytät vanhemmat ensin.

15. Suosi kangaskasseja

Myös muovipussit maksavat kaupassa, joten käytä mieluummin uudelleenkäytettäviä kangaskasseja. Myös ympäristö kiittää.

Lähde: PopSugar

Kilpailut

Uusimmat