AC Oulu jatkoi vahvaa virettään - sarjakärki kaatui Raatissa

03.08.2015 11:19 - Joonas Hepola

AC Oulu jatkoi pisteputkeaan, kun Ykkösen kärkiryhmä PS Kemi kaatui Oulussa 3-1-lukemin.

AC Oulu voitti myös kauden toisen Perämeren derbyn, kun PS Kemi kaatui lauantaina Raatin stadionilla 3-1-lukemin. Kotijoukkueen maaleista vastasivat Toni Tahvanainen, Kemo Darboe sekä Petteri Pietola.  Kemiläisten ainokaisen viimeisteli Aliu Djalo.

Ottelun kaikki osumat nähtiin toisella puoliajalla. Avausjaksolla tunteita kuumensi AC Oulun Dritan Stafsulan taklaus, jonka seurauksena lopulta kotijoukkueen joukkueenjohtaja Pasi Moilanen joutui ulosajetuksi. Tilanne kärjistyi, kun kotijoukkueen vaihtopenkki reagoi vahvasti PS Kemin päävalmentaja Jari Åmanin kielenkäyttöön. AC Oulun päävalmentaja Rauno Ojasen mukaan Åman sanoi Stafsulaa "kosovolaispaskaksi".

Kotijoukkueelle voitto oli PS Kemistä kauden toinen. Ensimmäinen kohtaaminen päättyi kesäkuun alussa AC Oulun 2-0-voitoon. AC Oulu on löytynyt hyvän vireen, sillä joukkue voitti heinäkuun neljästä ottelustaan kolme ja pelasi Hakan kanssa tasan 1-1.

- Joukkue pelaa tällä hetkellä suurella sydämmellä ja se vain näkyy. Uskon, että se välittyy myös katsomoon asti - haluan kiittää kotiyleisön upeaa tukea tänäänkin, AC Oulun päävalmentaja Ojanen kertoo joukkueen verkkosivuilla.

Seuraavaksi AC Oulu kohtaa lauantaina kotikentällä Ekenäs IF:n.

Kilpailut

Uusimmat